A proper read/Kunnon lukemista

For quite a time now, I have provided my brain mainly fast-food and sweets, when it comes to reading. I have browsed stacks and piles of magazines concentrating on crafts and life-style. A proper book with real content has been quite a rarity on my night-table. It is so much easier to look at the pictures and read a couple of lines when the time is scarce. When I read, I like to get drawn into the world of the book and preferably stay there till the book is finished, however that isn't possible in a household with kids. The two following books are meant to serve as food for my brain - and they can be digested in smaller portions: The World Without Us by Alan Weisman and The Selected Poems of Emily Dickinson. Through these books I've already learnt interesting details about New York, words for a series of plants and found a couple of new favorite poems. Makes me think: perhaps I should more often buy paperbacks instead of magazines.

Jo pitkän aikaa olen ruokkinut mieltäni lähinnä hötöllä ja hutulla. Lukenut pinoittain käsityö- ja sisustuslehtiä. Viime aikoina yöpöydältäni on ollut turha etsiä kunnon romaania tai tietokirjaa. On niin paljon helpompi keskittyä kuvien katseluun ja parin rivin selostuksiin kun aikaa lukemiseen ei oikeastaan ole. Silloin kun todella luen, haluan imeytyä kirjan maailmaan ja mielellään viettää siellä aikaa, kunnes kirja on lopussa. Tämä ei luonnollisestikaan toimi kovin hyvin taloudessa, jossa on pikkulapsia. Seuraavat kaksi kirjahankintaa on tarkoitettu aivojeni ruokavalion korjaamiseen ja ne ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä voi nautiskella pienissä erissä: The World Without Us by Alan Weisman ja The Selected Poems of Emily Dickinson. Nyt jo olen oppinut näiden välityksellä kiintoisia asioita New Yorkista, lukuisia kasvien nimiä englanniksi ja löytänyt uusia lempirunoja. Ehkä pitäisi useammin ostaa pokkari aikakauslehden sijasta.

Something for myself/ Itsellekin jotain

For the last couple of days I've been wearing the little tunic, I sew out of the japanese book shown above. I like the fabric so much that I got into sewing the very same day I purchased the fabric. The very reasonable price of the fabric makes me like it even more. As a next project I'm planning the following tunic out of the book shown underneath, I just haven't found the right kind of linen for it yet.

Pari päivää olen kuljeskellut ylläni japanilaisen kirjan ohjeella ommeltu tunika. Ihastuin Eurokankaan palalaarin kankaaseen siinä määrin, että tapojeni vastaisesti, aloin ommella paitaa samana päivänä kun ostin kankaan. Kankaan viehätystä lisää entisestään se, että sen hinta oli hyvinkin järkevä. Allaoleva tunika toisesta kirjasta olisi listalla seuraavana, oikeanlainen pellava vain on vielä löytymättä.




This magnificent amaryllis bulb could count as my first serious preparation for Christmas. This being my first ever attemp to force amaryllis at home, I'm more than curios to see what will happen. If I'm lucky enough, I'll enjoy white flowers of amaryllis by the Christmas or after it. I sure hope I will.

Tämä suurenmoinen amarylliksen sipuli taitaa olla ensimmäinen todellinen jouluvalmisteluni. Koska kyseessä on ensimmäinen kerta kun yritän hyötää amarylliksen itse, odotan jännityksellä mitä tuleman pitää. Jos satun onnistumaan, voin joulun aikaan tai sen jälkeen nauttia valkoisista amarylliksen kukista. Toivon todella, että niin käy.

The latest haul/ Viimeisin saalis

I did a bit of hunting at the flea-market. I was able to catch a bit of Christmas as well.

Tuloksellinen metsästysretki kirpputorille. Haaviin tarttui jo hiukkanen joulua.

Made to order/ Tilausompelua

Today it happened for the first time: my elder daughter asked me to sew for herself a skirt. Naturally that was a wish I wanted to make happen right away. It really helped that I had the time for it today, because my normal answer to that would have been: "Let''s see." Even more surprised I was by her choice of fabric. Not something pink or red, not even flowers, but the new Heather Ross Mendocino piece with sea-horses. The sewing part was as simple and fast as it can be. Straight pieces of fabric and an elastic band on the waist, no patterns involved. Perhaps something like half an hour. It can't have taken any longer, because she was waiting for the skirt next to me.

Tänään se tapahtui ensimmäistä kertaa, ainakin muistaakseni: vanhempi tytöistä pyysi minua ompelemaan itselleen hameen. Toki tälläiseen toiveeseen halusin tarttua saman tein, varsinkin kun tässä päivässä oli myös aikaa ompeluksille. Tavallisempi vastaus tuollaiseen pyyntöön olisi taholtani ollut: "Katsotaan."Vieläkin yllättyneempi olin tytön kangasvalinnasta: Ei pinkkiä, ei punaista, ei edes kukkakangasta, vaan Heather Rossin Mendocino kangasta, jossa laukkaavat merihevoset ruskealla pohjalla. Itse ompelu ei kauaa vienyt, ehkä puolisen tuntia. Pidempi tuo aika ei voinut olla, koska tyttö odotteli vieressä koko prosessin ajan. Vain suoria kappaleita, kuminauhavyötärö ja kaavoista ei tietoakaan. Lopputuloksena tyytyväisiä naisia.



I have a habbit of drinking bowls of tea in the evenings. I have sewn coasters as presents, but they have been non existent in our house. However a hot mug filled with half a liter of tea is quite a threat for our kitchen table, not to mention the desk(or the computer) in the study room. In order to minimize staining I crocheted a coaster out of paper yarn. I'm not quite sure though whether this will evolve into a set of coasters, as crocheting with paper yarn is really tiring for hands. You really need to use some force, even if you moist the yarn beforehand. I'm quite baffled with the amounts of petrol blue things I have gathered around myself, because I have thought, that I don't like blue. Well, my favorite teamug is blue and so is the new coaster for it.

Vaikka kahvinjuoja olenkin, minulla on tapana juoda iltaisin mukitolkulla teetä. Lasinalusia olen ommellut lahjaksi, mutta niitä ei ole ollut itsellä käytössä. Puolen litran muki täynnä höyryävän kuumaa teetä on kuitenkin melkoinen riski keittiön pöydän pinnalle, puhumattakaan työhuoneen pöydästä (tai lähinnä tietokoneesta). Jotta kupinkuvia ei syntyisi pöydille suuria määriä, virkkasin paperinarusta mukinalusen. Aika näyttää lisääntyykö mukinaluseni setiksi saakka, varsinkin kun paperinarun virkkaaminen on käsille raskasta puuhaa. Vaikka narun kostuttaisikin ennen työhön ryhtymistä saa voimaa käyttää ihan kunnolla ja ranteet paukkuu. Hieman kyllä ihmetyttää tämä petroolin sinisten asioiden kokoelma, mitä ympärilleni on karttunut. Minä kun luulin, etten ole sinisen ystävä. No, lempiteemukini on sininen, kuten on nyt sen oheen kuuluva alunenkin.

Unfinished businesses/ Keskeneräistä

Bad planning and postponing things put together can turn into weekends like this one. No time for simple relaxation like crafting or just being quiet. Instead of that rushing from an errand to another, from an obligation to the next. I'll really need the short fall break which we'll have from Wednesday to Sunday the coming week.

Not only relaxation is on the hold. Usually I try to ignore the fact that I have almost the same amount of unfinished crafts lying around as I have finished projects in use. This might be due to the constant multitasking I'm guilty of - or the fact that there are so many things I would like to make. Here are a couple of examples: The embroidered table runner (started over a year ago) or the basket filled with my hibernating knitting projects (all started this year). Some projects just have the power to get ready, others are the funniest by the beginning. It would save me a lot of money, time and effort to know which kind of a project, I'm planning, while starting a new craft.

Kun suunnittelee työnsä ja vapaaehtoiset menonsa huonosti ja yhdistää sen tapaan tehdä kaikki viimetingassa on seurauksena tämän viikonlopun kaltaisia päiviä. Ei toivoakaan oleskelusta hiljakseen tai käsitöiden kanssa rentoutumisesta, vaan on säntäiltävä päätä pahkaa tehtävästä toiseen ja velvollisuudesta seuraavaan. Ensi viikon syyslomapätkälle alkaa todella olla tarvetta.

Rentoutuminen ei tässä talossa ole ainoa asia, joka aina välillä joutuu odottelemaan aikaansa. Tarkemmin kun katsoo, saattaa huomata tosiasian, jonka yleensä pyrin jättämään huomiotta: minulla on vähintään yhtä paljon keskeneräisiä käsitöitä kuin niitä valmistuneita. Esimerkkeinä tästä taipumuksesta käyvät hyvin vaikka noin puolitoista vuotta sitten aloitettu kirjontatyö, josta piti tulla pöytäliina tai korillinen vaiheessa olevia neulomuksia (kaikki aloitettu tänä vuonna).Toisissa projekteissa vain on tarvittava imu sen loppuunsaattamiseen, kun taas joissakin töissä aloittaminen on se hauskin vaihe. Säästäisi kummasti aikaa, vaivaa ja rahaa, jos jo ryhtyessään tietäisi kummasta on kyse.

The mad hatter/ Hassu hatuntekijä

Rouskupipo
Pattern: my own
Yarn: Sublime cashmere merino silk dk
Needle: Addi bamboo 4mm

It seems that I'm constantly making beanies and hats - when not buying them. The others have noticed this as well: The kindergarten teacher asked a while ago, that who is the hat freak in our house, because the girls are always wearing headgear that sets them apart. Well, that's me of course, but it's so nice to have my girls co-operate in this thing. However, they seem to have their absolute favorites and for the most part they can decide for themselves what to wear. The beanie I knitted this weekend won't be one of those lucky favorites, I'm afraid. The older one refused to wear it altogether, and the younger one was not that eager either. Today she wore it finally that long that I was able to photograph it. But because I simply love this Merino- Cashmere-Silk blend from Sublime yarns, I've started a beanie for myself, but I'll ditch the knob on top of it.

Minulla taitaa olla koko ajan joku pipoprojekti meneillään, jos en sitten ostele niitä. Tämän ovat muutkin jo huomanneet. Vähän aikaa sitten päiväkodintäti kyseli, että kuka meidän perheessä on hattufriikki, kun tytöillä on niin monenlaisia, mukavia päähineitä. No, minähän se olen, mutta onneksi tytöt ovat vielä tässä lajissa hyvin yhteistyöhaluisia. Mitätahansa he eivät kuitenkaan suostu päähänsä laittamaan ja yleensä saavatkin itse valita päähineensä suosikkejensa joukosta. Viime viikonloppuna kutomani pipo ei valitettavasti taida päästä siihen suosikkikategoriaan. Vanhempi tytär ei suostu laittamaan sitä lainkaan päähänsä ja nuoremmankin sain pitämään sitä tänään vain vaivoin ulkoilun ja valokuvaussession ajan. No, minä kuitenkin rakastan tätä Sublimen cashemere-merino-silkki-sekoitelankaa siinä määrin, että aloitin langanlopuilla itselleni pipon. Lupaan kyllä jättää pipon huipulta tuon lisäkkeen pois. Rouskupipon laitoin nimeksi, koska itselleni sekä pipon värit, että päälaen uloke tuovat mieleen erinäiset rouskut -siis sienisellaiset.

Yellow/Keltainen