Otin tänään mittoja -itsestäni. Ajattelin ommella, ihan kaavojen kanssa, en vain surauttaa arviolta. Mutta en sitten ommellutkaan, meni maku jo siinä mitatessa. Ei mahdu nainen taulukoiden sarakkeisiin, arvioi itsensä pieneksi, huomaa olevansa suuri ja tosiasiana tietää jo ennalta olevansa lyhyen läntä. Epäkeskolle puikulalle on vaikea muokata kaavoja, kun on vain sunnuntaiompelija. Joskus olen ollut rohkeampi, tänään ei kantti kestänyt. Päätin pysytellä venyvissä neuleissa, lankojen kaverina, ommella puuskan tullen lapsille. Niillä riittää, kun tietää pituuden. Ja onhan tuota lankaa laareissa, ideoita odottamassa.
I thought I would sew something for myself today. Really sew, with patterns and all. I started taking my measurements and then suddenly I didn't feel like sewing anymore. My quite normal, but apparently mismatched body, didn't follow any given size. At some point I'm way bigger, at the other too small and all in all I'm too short, a misfit so to speak. Sewing for the kids is a whole other story, you just choose their height and the clothes fit like dream. It's better to stay with knitting and my lovely yarns stash, we know how to get along. And knits, they strech!