Aurinkokeskiviikko

 

Aurinkopäivä. Neljä naista samassa potkukelkassa-päivä. Kirjastopäivä ja postipäivä.

Keskiviikko, jolloin kuopus kokeili ensi kertaa sekä hiihtoa että polkupyörällä ajoa.

Keskiviikko, jolloin hiihtolomaa on yhtä paljon edessä kuin takana.

Kevätpäivä, joka lämmitti jo niin, että lapset väittivät kuumaksi talvivarusteille.

Kevätpäivä, joka sai pikkupuroja juoksemaan.

Onnellinen aurinkokeskiviikkokevätpäivä.

A day with sun. A day with a library visit and sending mail.

Wednesday when the youngest tried both skiing and cycling.

A Wednesday when there is the same amount of spring vacation behind as ahead.

A Springday when the kids claimed the winter gear is too hot.

A Springday with running water from meltin snow.

A happy Spring Wednesday.

Laatuaikaa laatikossa

Siinä ei valitettavasti ole mitään uutta, että yleensä hiihtolomalla meillä sairastetaan. Viikonloppuna kuumeili keskimmäinen, tänään aloitti nuorimmainen ja minulla hiipii selvästikin kurkussa jo uusi flunssa, vaikka vasta luulin edellisestä päässeeni. No, onneksi ei ole ollut suuria suunnitelmia tai kalliita matkoja, jotka nämä tavalliset poikkeustilanteet olisivat vääjäämättä pilanneet.

Miehen ja minun vapaapäivä ilman lapsia muuttuikin miehen pitkäksi hiihtolenkiksi ja minulla laatikoiden järjestelyksi kuumeilijan kaverina. Keittiön pari miljoonalaatikkoa sai  tavata roskapussia oikein antaumuksella ja reseptilaatikko keveni ja järjestyi. Voisihan sitä ottaa hiihtolomansa järjestelylomana, kuten Yle Puheen Maria Petterssonin ohjelmassa ehdotettiin. Tuo ohjelma kannattaa muuten kuunnella, siitä saa sopivasti puhtia järjestelyyn ja raivaukseen. 

Aurinko, tuo kaivattu, kaunis ja kultainen ilahdutti sisältäkin käsin, lisäsi hehkua vastamankeloituun pyyhekasaan. Vihdoin olen päässyt sinuiksi kodinhoitohuoneessa iät ja ajat nököttäneen möhkäleen, mankelin kanssa, todennut että keittiöpyyhetaloudessa mankeli on pyyhehuollossa juuri oikea väline, mutta lakanat ja pussilakanat jätän suosista runnomatta sen pieneen kitaan.

Mantelimania

Onkohan joku muukin innostunut manteleista, koska lähikaupasta ovat tummat mantelit lopussa. Taidan olla aika lähellä totuutta jos sanon parin viime kuukauden aikana syöneeni puolitoista kiloa manteleita. Olen laittanut niitä kourakaupalla itsepaahdettuun mysliin, kantanut käsilaukussani iltapäivän makeannälkään ja paahtanut pannulla paprikajauheen ja suolan kera sipsitarpeeseen. Vain tummissa, siis kalttaamattomissa manteleissa on oikea maku ja sanovat niiden olevan terveellisempiäkin. Ehkä mantelintarpeen selittää tarve lisäkalsiumille tai jollekin muulle hivenaineelle.

For the past two months I have been eating lots and lots of almonds. Almonds as part of my home-made granola, almonds as afternoon snack and almonds instead of potato chips. Each Spring seems to come with some sort of craving, perhaps it depends on vitamins and minerals I'm lacking.

Sata aivastusta ja aurinko

Sata aivastusta ja puoli pakettia nenäliinoja. Onneksi myös valmiit sukat, aurinko ja arpajaisvoitto Marialta. Siihen kun lisää, että huomenna iltapäivällä alkaa hiihtoloma, niin asiat on ihan mallikkaasti.

Sukkaterapiaa

Laitoin kädet lankalaariin, seurasin värin kaipuuta ja tartuin Noro-kerään. Illalla saattaa olla jo yksi uusi sukka, viikon päästä toivottavasti kokonainen pari. Ne tammikuulla valmistuneet kuvioneulesukat ovat näet jo puhki pohjasta, parsittu kahdesta kohtaa. Novita wool ei selvästikään ollut riittävän kestävä kumppani Nalle-langalle. Tällä hetkellä omistan yhdet ehjät parsimattomat villasukat, muista pitäisi leikata varret irti ja neuloa uudet pohjat. Kaikkea ei pysty parsimallakaan paikkaamaan. Voisi luulla että jalkapohjani ovat kiveä, mutta eivät ne ole edes kuivat. Taidan vain omata kummallisen tavan askeltaa ja liian suuren mieltymyksen villasukkiin kaikissa olosuhteissa.

Knitting a new pair of socks out of Noro. I hope to have a new pair some time next week, because even the colorwork pair that I finished in January is already broken and darned. I really am a heavy user, when it comes to woolen socks. Actually I live in woolen socks.

Harmauden hopeareunat

Katselin blogipostauksiani menneiden vuosien helmikuilta ja totesin, että vetämätön olo ja aikaansaamattomuus taitavatkin olla harmaiden kelien aikaan saamaa, yleensä helmikuulla on ompelukone hurissut ja puikot laulaneet. Tarve auringonpaisteelle alkaa olla ilmeinen. Ehkä aurinkoakin on ollut, mutta en ole ollut kotosalla sitä huomaamassa. Työpaikan ikkunasta katsellessa on aika se ja sama millainen ilma ulkona on.

Neuleetkin jumittavat, mutta onneksi keskiviikkoillat pelastavat tekemättömyydeltä. Mattoketju (yläkuvan ylin ketju) on valmis ja kuningasketjukin (toinen ylhäältä) melkein (kaksi muuta ketjua aiemmin tekemiäni). Parin viikon päästä vaihtuu näpertelylaji hopealangasta olkeen ja kaislaan. Hopeakoruja tekisi mielellään lisää, mutta hopean hinta asettaa rajat tälle innostukselle kuten myös hopealenkkien hidas sahaaminen. Kaiken kaikkiaan prosessi parista metristä hopealankaa lenkeiksi ja lopulta niiden yhdistely koruksi on innostava. Siinä on jotakin samaa kuin neulomisessa.

Kun muistaisi

Kun muistaisi, että vähäkin riittää. Yksinkertainen on kaunista. Kaikkea en tarvitse nyt, enkä koskaan. Pieni ja keskinkertainen voi olla riittävää. Meidän vähä, yksinkertainen, pieni ja keskinkertainen voi olla jonkun toisen kaikki ja suurin unelma, enemmän kuin mitä koskaan on mahdollista tavoittaa.

Kun muistaisi, niin olisiko tyytyväinen tässä? Iloinen ja kiitollinen, vaikka maailma muuta kuiskuttaisi.

To be able to remember that less is enough. The simple is beautiful. I don't need everything, not now nor never. The small and common can be all we need. Because the less, the simple, the small and the common we have can be to another everything. The biggest dream, something unattainable.

If I remembered this, could I be content? Happy and grateful, even when the world whispers otherwise.

Kakkutalvi

Tyttären 2-vuotisjuhlat on juhlittu. Kakut on  syöty, lahjat on avattu mutta se tietty villapaita ei vain vielä ole valmis. Helmikuun perinteinen flunssakausi perheessämme on myös aloitettu, mutta toistaiseksi on vältytty varsinaiselta influenssalta. Runebergin tortut vaihdetaan huomenna laskiaispulliin ja sen jälkeen voisikin pohtia, miten sokerin määrän saisi vähenemään- ainakin seuraaviin syntymäpäiviin saakka.

Our baby turned two years. We celebrated her with cakes and gifts, but the one sweater intended to be her present isn't ready yet. February started with common colds but so far we have managed to avoid the flu. The special cupcakes for our national poet will tomorrow be replaced by the whipped-cream filled buns. After these cake-filled festivities I might be ready to think about reducing the amount of sugar consumed around here, at least till the next birthday.