25.2.2013

Laatuaikaa laatikossa




Siinä ei valitettavasti ole mitään uutta, että yleensä hiihtolomalla meillä sairastetaan. Viikonloppuna kuumeili keskimmäinen, tänään aloitti nuorimmainen ja minulla hiipii selvästikin kurkussa jo uusi flunssa, vaikka vasta luulin edellisestä päässeeni. No, onneksi ei ole ollut suuria suunnitelmia tai kalliita matkoja, jotka nämä tavalliset poikkeustilanteet olisivat vääjäämättä pilanneet.

Miehen ja minun vapaapäivä ilman lapsia muuttuikin miehen pitkäksi hiihtolenkiksi ja minulla laatikoiden järjestelyksi kuumeilijan kaverina. Keittiön pari miljoonalaatikkoa sai  tavata roskapussia oikein antaumuksella ja reseptilaatikko keveni ja järjestyi. Voisihan sitä ottaa hiihtolomansa järjestelylomana, kuten Yle Puheen Maria Petterssonin ohjelmassa ehdotettiin. Tuo ohjelma kannattaa muuten kuunnella, siitä saa sopivasti puhtia järjestelyyn ja raivaukseen. 

Aurinko, tuo kaivattu, kaunis ja kultainen ilahdutti sisältäkin käsin, lisäsi hehkua vastamankeloituun pyyhekasaan. Vihdoin olen päässyt sinuiksi kodinhoitohuoneessa iät ja ajat nököttäneen möhkäleen, mankelin kanssa, todennut että keittiöpyyhetaloudessa mankeli on pyyhehuollossa juuri oikea väline, mutta lakanat ja pussilakanat jätän suosista runnomatta sen pieneen kitaan.

4 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Kiitos ehdotuksesta. Ma kuuntelinkin tuon ohjelman. Oli hyva. :)
Mita tuohon kipeena olemiseen lomilla tulee, niin ma olin toissa ollessani aina kipee lomilla. Toivottavasti pikkuisen tauti menee nopeasti ohi ja sinulla kurkussa hiipii jotain muuta kuin flunssa. Haleja!

Mirva kirjoitti...

Me ollaan lähdössä lapsen kanssa tänään mummolaan. Eilen siivosin askartelukaapin Sinooperi-ekskursion jälkeen, ja tuli semmoinen olo, että tulikin luvatuksi se mummolareissu, kyllä täällä kotonakin olisi järjesteltävää ja puuhaa riittänyt. Reissun jälkeen alkaa sitten se hullunmylly, jota arjeksi kutsutaan, enkä kuitenkaan jaksa enää... Kunpa olisin kuullut tuon ohjelman kaksi viikkoa sitten! :)

Paranemisia teille sinne, toivottavasti vältyt flunssalta!

Minna-Liisa S kirjoitti...

Paranemisia! Kiitos kuunteluvinkistä!

Merruli kirjoitti...

Ina: Kiitos toivotuksista, taisivat toimia, koska ainoa kipeä tänään on ollut se kurkkuni. Olen viime päivinä huomannut pitäväni Yle Puheesta urheilulähetyksiä lukuunottamatta.

Mirva:Vietä kunnon lepposteluloma mummolassa. Juurihan te muutitte ja kohta taas uudestaan, joten ehdit ja joudut vielä moneen kertaan raivaamaan tavaroita. Toisaalta ymmärrän täysin mitä tarkoitat, jos on sellainen tunne että nurkissa asuu kaaoksen poikanen,sen mielellään selättäisi ennen seuraavaa arkirupeamaa.

Minna: Kiitos, pienin parani jo! Petterssonin ohjelmasarjasta löytyy monta mielenkiintoista kuunneltavaa.