Lapsiperhematkailua

Tuli joskus viime kesänä luvattua lapsille retki SeaLifeen Helsinkiin. Koska Korkeasaari ja luonnontieteellinen on kierrelty jo aikaisemmilla reissuilla, oli luontevaa ulottaa matka seuraavana päivänä lahden toiselle puolelle. Piipahdus Tallinnaan tarjosi myös meille aikuisille kesän ulkomaaosuuden. SeaLife ja Lintsin ilmaiset huvitteluvälineet riittivät hyvin yhteen iltapäivään. Merteneläviä ihmettelin minäkin mielelläni, vaikka huvipuistoihmiseksi en tunnustaudu. Vakaasti näyttää siltä, että olenkin perheen ainoa ei-huvipuistoihminen, nuorimmaisestakin kehkeytyi jo kunnon huvittelija.

Tallinnassa odotti huone kylpylähotellissa. Miltei yhtä vähän olen kylpyläihmisiä kuin huvipuistoihmisiä, mutta kolmen lapsen kanssa matkaillessa lasten viihtyvyys ja viihdyttäminen on aika keskeistä. (Luin juuri ennen matkaa Kyllikki ja Saara Villan Äidin lokikirjaa ja en voi kuin ihailla sitä tapaa, millä Saara äitinsä kanssa matkaili. Meidän kuusivuotias on niin energinen ja liikkuvainen tyyppi, että mahdollisuuksia liike-energian purkuun on pakko järjestää päivään ja ruokailurytmikin pitää olla ennakoituna. Samaa soljuvaa positiivisuutta ja ennakkoluulottomuutta en myöskään ole onnistunut lapsiini istuttamaan kuin mitä Kyllikin ja Saaran kanssakäymisestä matkoilla huokui, toisaalta väitän osaksi olevan kyse myös ainokaisen lapsen ja sisarussarjan välisestä erosta. Mutta kävellä osaavat, pitkään ja nurisematta ja se on paljon se.) Muutamaan suomalaiseen kylpyläkokemukseen verrattuna kokemus oli ihan hyvä. Vauva-altaassa oli riittävästi vettä, niin ettei aikuinen joutunut värjöttelemään ja porealtaita oli niin monia että aina löytyi sopuisasti tilaa myös äänekkäälle lapsikatraalle. Isommat neidit alkavat olla jo niin taitavia vedessä, että heidän vesielämästään voi jo nauttia rentoutuneemmin kuin pari vuotta sitten. Hitusen haastetta aiheutti kaksivuotias minäitte, joka ei vielä osaa uida, saati sitten sukeltaa, mutta kaiken kuulemma osaisi tehdä ja järjestää ihan itse.

Kun yhteiskuntarauha oli kylpyläpulikoinnilla taattu oli aikuisten vuoro saada osansa eli oli kaupunkikävelyn vuoro. Olen viime kerran ollut Tallinnassa muistaakseni vuonna 1995 ja voitte kuvitella, että aika erilaisen kaupungin muistan. Silloin olin Virossa pari viikkoa myös maaseudulla ja muistan miten olin huolissani siitä, päästetäänkö kaikki upeat vanhat rakennukset rapistumaan, mutta niin ei ainakaan Tallinnassa näytä käyneen. Minusta kaupungista oli tullut monin verroin keski-eurooppalaisempi kuin se kaupunki oli, jossa aikanaan vierailin. Varmasti turismin kasvu on syönyt parasta särmää, mutta aika varauksesttoman ihastunut silti olen vanhaan kaupunkiin, siitäkin huolimatta että meitä turisteja kamerat kaulassa näkyi enemmän kuin paikallisia. Lasten kanssa jäi ostoskierrokset väliin oikeastaan tyystin, koska hotellista ulos lähteminen tarkoitti yleensä lapsissa heti aktivoituvaa nälän tunnetta. Keskimmäinen bongasi heti ensimmäisenä iltana puisen keppihevosen, joka oli pakko hakea toisena päivänä (jos lapsi haluaa puulelun, sen tämä äiti todellakin ostaa) ja niin seurueemme edellä laukkasi loppumatkan ajan aina korttelin edellä puuratsu Bella.

Loppukaneettina on pakko sanoa viime päivien viinaralli-keskusteluun liittyen, että tämä mamma katseli silmät ymmyrkäisinä maanmiehiään, jotka lastasivat laivaan metallirullakkoja täynnä tökkilaatikoita ja pulloja ja näytti siellä tullissa kuormalavojakin olevan. On niitä motiiveja matkailuun aika erilaisia. Vetokärryllisen lankaa tai pellavakangasta ymmärtäisin kyllä ihan hyvin, mutta siihen tarvittaisiin ihan uusi reissu. Jäi näet kaikki käsityöliikkeet välistä ja teekaupan antimet mahtui repun sivutaskuun.

We made a little trip to Helsinki and Tallinn. Because the major part of our family is under 10 year-olds we visited the SeaLife Helsinki and stayed two nights in a Spa Hotel in Tallinn. If I had traveled alone with my husband we would have chosen differently, but this was a nice way of offering us all something we like and most of all keeping the kids happy and still we got our little share of being abroad (in Estonia in this case) this Summer. I definitelly need another trip to Tallinn in order to visit all the hand-craft stores I left aside this time, browse the whole old town through and to take as many photos as I wish.

Viikonlopulta odotin pitkästä aikaa kunnon kirpputorikierrosta. Sen pääsin tekemään, ja mikä parasta löytöjäkin osui kohdalleni. Vaatteita itselleni, Arabian mintunvihreä ruskearaitainen uunivuoka ja kaksi suurta villalankamattoa. Sillä summalla, mikä näihin kaikkiin meni, olisin saanut Esteri Tomulan Vegeta-mukin edullisesti eräältä  kirpputorilta, mutta tunnustin tosiasiat ja jätin mukin odottamaan tosikeräilijää.

Mummulassa löytyy aina myös neuleaikaa ja sain pisteltyä valmiiksi Vino-kämmekkäät. Ranteenlämmittimet olivat ihan asiallinen asuste tämän päivän viimassa, mutta toivottavasti turhat loppuviikkoa kohden. Lanka on Titityyn sukkalankaklubista. Ihastuin lankaan niin, etten raaskinut jättää sitä vain sukkiin kenkien sisään piilotettavaksi. Kämmekkäissä lankaa voi ihastella myös itse, eikä tuo mallikaan hassumpi ole. Löysästä käsialastani johtuen jouduin neulomaan lämmittimet 2.0mm puikoilla. Ehkä olisin voinut noudattaa ohjetta myös puikkokoon osalta, jos olisin huomannut valita pienimmän koon. Tarina onkin teille jo tuttu eli tälläkään kertaa en tehnyt mallitilkkua.

Finally I had the time and chance to go and have a round at the flea-markets. I was lucky to find clothes for myself, a mint green bowl by Arabia and two huge woolen carpets. To make my weekend perfect, I also got lots of time for knitting and manage to finish the Vino wristlets. Today was so cold and windy that those woolen wristlets were just the right thing to wear. Hopefully those mittens are too warm for the rest of the week.

Satonäkymiä

Vaikka pihassa suurimman osan kesää rehottaisivat rikkaruohot ja kasvimaa on sekalainen seurakunta itsestään kylväytyneitä ja tarkoituksella kasvatettuja, on siellä väleissä ihan kauneuttakin tarjolla - ja vähitellen myös satoa. Alkukesän säät ovat suosineet tomaattia ja kesäkurpitsaa, mutta tämän viikon arktisissa oloissa en ole varma miten varsinaisen sadon käy. Yhden kesäkurpitsan olen ehtinyt korjata ja tomaatit vasta harkitsevat mihin värisävyyn alkaisivat kypsyä, mutta komeita kasvustoja ovat kummatkin kehittäneet.

Salaatit ovat siinä vaiheessa, että alkavat kitkeröityä ja lykätä kukkavartta. Kylvin toissailtana lisärivin salaattia, jos vaikka suostuisi viileyden turvin itämään. Lehtikaalit olen pitänyt visusti kasvuverkon alla kaalikoiden takia. Verkko ei ollut kuitenkaan täysin maahan puntattu ja pari koita olen verkon alta jo tavannut, mutta vielä kaalit ovat kauniissa kunnossa. Rucolan, mizunan ja muut kaalinsukuiset herkkähipiäiset olen jättänyt suosista kylvämättä. Tai rivin rucolaa kylvin keväällä vain muistaakseni, miksi se ei kannata. Kirpat löytävät sen aina ja syövät maata myöten. Kirpat ovat siis voitolla ja minä häviöllä. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt saada tänä vuonna lehtikaalia. Lehtikaali on muuten kait tullut muotiin, koska olen nähnyt sitä myynnissä läheisessä K-marketissa. Pari vuotta sitten sai vielä monille selittää mieluiten kuvan kera, mikä on lehtikaali.

Pensaspavussa näkyvät nuput ja minä toivon lämpimämpiä ilmoja, jotta nupuista tulisi kunnon kukinta ja kukista papuja. Herneet kylvin myöhään, joten herneen palot ovat vielä läpikuultavan meheviä. Mielelläni pilkkoisin palot tässä vaiheessa salaattiin sellaisenaan, mutta lapset haluavat odottaa herneiden pyöristymistä.

Ja sitten vielä se pinaatti. Se teki sen taas. Ensin lehtiä on liian vähän, jotta tohtisi satoa leikata kunnolla talteen ja kun kääntää selkänsä kasvattavat mokomat polvenkorkuiset kukkavarret ja silloin niitä ei kait saisi enää syödä. En kyllä tiedä miksi ei.

Puolivilli tuo palstani on, se on pakko myöntää. Mansikka ja minttu vaeltavat minne haluavat, kaikkia en kitke vääriltäkään paikoilta pois. Myös iisoppi on aloittanut leviämisen, vaikka aluksi kasvoi sotilaallisesti aidanteena. Yrtti-iisoa putkahtelee sieltä täältä ja kehäkukat ovat tervetulleita joka väliin. Suurimmat yllättäjät tänä vuonna olivat salaattipenkkiin kulkeutuneet vaaleanpunaiset ruiskukat ja kirjava silkkiunikko. Raparperi, jonka kaivoin kasvimaalta aiheuttaen suuren montun, pukkaa sitkeästi tuoretta vartta maahan jääneistä juuren paloista. Kun luonnolla selvästi on oma suunnitelmansa kasvimaalleni, en jaksa härkäpäisesti toteuttaa vain omaa visiotani. Se luonnon suunnitelma on sekalaisuudessaan omalla tavallaan viehättävä ja säästää minulta työtä.

 Eventhough I haven't tended my garden much this Summer, it is slowly starting to produce something to eat. Still no ripe tomatoes but next month perhaps. I have harvested the first zucchini and leafy greens are already starting to bloom. I sowed new lettuce a couple of days ago and I hope it will grow with the help of these cooler days. The kale I'm protecting as good as I can with nets and marigolds. The spinach was once again too hasty for me. First there wasn't enough for harvesting and then quite as suddenly it's already in bloom.

Oliivipronssi

Laitoin Pikkusiskon pataan, seuraksi tiputtelin kullankeltaista ja mariinisinistä reaktiiviväriä, etikkaa ja suolaa. Väriliemestä nousi oliivipronssia lankaa. Joskus olen värjännyt lankaa myös kasveilla ja nyt mielessä muhii kattilallinen raparperilankaa tai pietaryrttivyyhti, pitäisi vain saada itsensä apteekkarin luo pureteaineita hakemaan ja odotella että lähikauppaan ilmaantuu lisää valkoista lankaa. Kokonaisen neuletakin lankojen värjääminen taitaa olla minunlaiselleni tuurivärjärille liian iso tavoite, mutta toiveissa siintää Vitamin D-takki itsevärjätyin langoin.

I threw some yarn into a kettle, added some vinegar, salt, yellow and blue color and dyed a color for the coming season. I call this color olivepronze. Perhaps it will become a pair of socks. I'm planning to use some plants for dyeing aswell, but I'm still lacking the chemicals needed for it. I wonder, if I could dye the yarn for a whole cardigan. I'd love to knit the Vitamin D.

Retuperältä iltaa

Ollaan ihan lomalaisesti retuperällä. Valvotaan myöhään, nukutaan myöhään, syödään myöhään. Syödään liikaa (mutta se on mukava sivuvaikutus ystävien tapaamisista). Muita tekemisiä ei pitkäksi listaksi sitten olekaan, lähinnä olen lukenut Kyllikki Villaa ja neulonut vihreää villaa, poikettiin Siuntiossa. Elämä on mukavaa -kesä on!

We are soo on holiday. We stay up too late, wake up late and eat late. Actually we also eat too much, but that's only a natural side effect of meeting friends over dinners. There isn't much more to mention, mainly I have been reading Kyllikki Villa (her last name means wool in Finnish) and knitting some green wool. Life is good, Summer is good.

Pää pioneissa

Tänä kesänä pihan valkoinen pioni on ollut kunnon kukassa ensimmäistä kertaa kuusivuotisen historiansa aikana. Ehkä sillä on vaikutusta, että viime kesänä vihdoin muistin heittää pionin juurelle tuhkaa kukinnan jälkeen tai sitten kasvi vain otti aikansa juurtumiseen. Sateiden jälkeen tohdin jopa leikata yhden kukinnnon maljakkoon. Koko keittiö tuoksui yhden kukan voimalla ruusuiselta pionilta.  Oletko muuten huomannut, että pionit tuntuvat joka vuosi saavan rankkasateen niskaansa ja kukinta jää kovin lyhyeksi? Silti pionin kukintaa jaksaa odottaa ja mielessä siintelee mummun ja äidin pionipenkit esikuvina.

Myös kolmatta kesää maassa oleva vaaleanpunainen juurakko teki ensimmäisen kukkansa. Toinen samana vuonna istutettu pikkujuurakko antaa vielä odottaa itseään. Ainoa lajike, jonka nimi minulla on muistiinmerkittynä on tietenkin se, joka ei vielä kuki. Kun Celebrity vihdoin kukkii, on aihetta juhlaan.

This is the first Summer that my peonies are really blooming. It took them six years to get this far, perhaps I haven't cared for them in the right manner or it just took them all this time to root properly. I just have to say that all this waiting was worth it and I'm hoping more is to come.  One variety, which I planted three years ago, made its' first bloom this Summer (the pink one) and one other plant (Celebrity) is still producing only leaves. Every year the blooms of peonies get beaten by heavy rain, but their short glory is something to wait for.