26.6.2013

Kesäneule



koko 92cm
Novita Bambu: 2.5 kerää
3.5mm ja 4mm

Jos kesäneule ei ole virkkaustyö, sen pitää olla pitsineule. Jos kesäneule ei ole puuvillaa, sen pitää olla bambua tai muuta kevyttä. Kesäneule ei saa stressata, mutta jos se sattuu valmistumaan, niin aina parempi. Valitsemalla neuleen perheen nuorimman lapsen koossa, helpottuu valmistusprosessi entisestään. Tämän kesän virallinen kesäneule valmistui sopivasti juhannukseksi. Ohje olisi voinut olla selvemminkin kirjoitettu, mutta vaikeuksista selvittiin ja aivot saivat aiheellista jumppaa, jotta eivät liikaa lomaile.

25.6.2013

Mummila-camping




 



Vaikka juhannus alkoi suunnitelmien muutoksella, tuli siitä oikein mukava juhla. Juhannus oli Mummila-camping, rosvopaistia kilokaupalla, juustokakkuja kolmessa eri maussa, lasten ensimmäinen telttayö, aidot vihdat ja serkkuenergiaa ja tuli sitä superkuutakin vilkaistua. Pitkästä aikaa teltassa nukkuneena eli valvoneena voin sanoa, että linnut todella karjuvat aamuyöllä ja teltassa on aina lopulta vähän nihkeää, mutta silti niin hauskaa.

Even though our Midsummer festival celebration started with a change in plans, it became a really nice Midsummer. We ate kilos of Rosvopaisti ( a special roast made in an earth pit. In the photo the foil package is on the earth pit, the packages with roasts within are under the soil and the fire), first harvest potatoes, salad fresh from my mum's garden and three types of cheese cake. We slept in a tent just for the fun of it, went to Sauna with boughs of birch (vihta) to bath the traditional way and watched the kids play with all their cousins and had a view of the super Moon.

20.6.2013

Kukkaisjuhlaa





 
Hyvää juhannusta, valoisaa kukkaisjuhlaa kaikille!
Happy Midsummer festival, the festival of Summer light and flowers to all of you!

18.6.2013

Keskikesän kepeys





Tuulessa ja väreissä on vielä kepeys, yöt vuohenputken valkoisia. Ajattelin, että juhannuskin voi olla kepeä, armahdan itseni suursiivoukselta. Onhan minulla jo yksi pesty matto, voin kantaa mäntysuovan tuoksun sisään.

The Summer is still light and pastel hued, nights white as ground elder. I will take the midsummer festival preparations with light hand aswell.

16.6.2013

Pöö, pöö pöllö





Lupailin neuletakkia, tulikin pöllö. Ehkä tämä on mallia maikkarin pöllö, kun ilmaantui varsinaisen neuletyön välipalaksi. Ohje on vanhasta 101 Ideaa-lehdestä (2/11) sovellettu. Siivet tein omalla tavallani, koska tummanruskea Muumi-lanka ei olisi riittänyt ohjeen mukaisiin siipiin. Jalatonna ja ilman pyrstöä saa tämä pöllö selvitä, ainakin toistaiseksi. Vaikka langan ja koukun paksuus täsmäsivät ohjeeseen, käsialani ei, joten lopputulos on noin 20 cm korkea oletetun 14 cm sijasta. Vaikuttaa siltä, että linnulle pitää tehdä vuorolista ensimmäiseksi viikoksi. Jokainen lapsista ilmoitti näet nukkuvansa pöllön kanssa. Pöllö on ollut aika monta vuotta jo trendilintu, mutta vielä kelpaa meille.

Alakuvassa pöllö on kuopuksen nukuttamana sopuisasti hiiren kanssa.  Hiiren teki aikanaan äitini minulle joululahjaksi. Minun ja siskoni hiirellä oli vaaleanpunaiset korvat, pikkuveikan hiirellä vaaleansiniset. Ihan paras palkkio käsintehdystä lelusta on se, että sillä leikitään jopa useamman sukupolven ajan. 

I promised a lace jacket, but I finished an owl instead. A fun crochet project in between. The kids like it so much, that all three want to sleep with it. (The mouse in the picture below was made by my mum sometime in the 80's.)

12.6.2013

Taivaanrannan tuijottelija





Tämä on aika kummallinen käsityöblogi. Tuntuvat nuo käsityöt olevan sisältöpuolella lähinnä poikkeusmateriaalia nykyään. Ihmekös tuo, kun rouva tuijottelee taivaita tai kukkapenkkejä, silloin kun lasten erotuomaroinnilta ehtii. Ensimmäisen lomaviikon auvo on takana ja sisaruskähinöinti huipussaan. Ehkä se tuosta vähitellen tasaantuu. Jos hyvin käy, voi ensi viikon alussa olla kesäkäsityö esittely kunnossa. Ei se itselleni aloittama pitsitoppi (5cm valmiina), vaan pienimmän bambuneuletakki.

Kuten pilvistä huomaa, ovat ilmat tarjoilleet koko repertuaaria tällä viimeisen viikon ajan. Helteen kanssa ukkosti ja ilman hellettä on ukkostanut, onneksi on myös satanut. Viime yönä elohopea laski 3.9 asteeseen ja parhaimmillaan taisi lämpöä olla 28 astetta. Ei ainakaan tylsistymään näillä keleillä pääse.

This is kind of a weird craft blog. If you spot some sort of craft here, it seems to be more of an exception nowadays. But if you come to think of it, it is not such a wonder. I'm looking at the skies or into the flower beds more than crafts projects. Well, I'm trying my best to finish one knitting project. Perhaps there will be something to show you next week. Not the lacy top for myself, but a lacy jacket for the youngest.

There has been lots of unusual clouds to look at and ever changing weather conditions.



5.6.2013




Pienin ja minä keksimme puuhaa yhdessä, isommat kirmaavat ympäri kyliä ystäviensä kanssa. Voikukista ja sireenin oksista on riittänyt iloa pienelle, neulepuikot helisevät pitkästä aikaa. Päivällä tarkkaillaan ukkospilviä, illalla taivaanrantaa.

1.6.2013



Sataa syreenivaloa, tiukuu tulppaani-iloa. Mielessä neljä kirjainta, joista muodostuu kaksi kuukautta. Kesältä jo tuntuu, maanantaina ehkä myös lomalta, vielä mielessä ihanat oppilaat, kiitokset ja mennyt vuosi.

Lilacs, tulips and end of the semester, that can be spelled as holiday.