20.8.2011

Kuitenkin hyvä(ä)



Viime yö oli harvinaisen levoton. Vauva huusi ehkä nuhaansa tai ikenissä majailevia hampaita viiteen asti aamulla. Onneksi isot siskot viihtyivät telkkarin edessä aamulla riittävän monta hetkeä ja onneksi juon kahvia. Lopulta päivästä tuli ihan mukava ja jopa jotain tuli tehtyä. Keittiön ikkuna ja verhot voi vetäistä listalta suoritetuiksi. Raskas työ (siis se ikkunanpesu) vaatii raskaat huvit eli sitten sokeri ja voi piti kaivaa esille. Ensin avattiin omenakausi, koska lähikauppaan oli ilmestynyt vihdoin kotimaiset omenat, perinteisellä kauraomenapaistoksella. Aikuisempaan makuun kokeilin taannoisen Elle Interiör-lehden 5/11 hedelmämazariinipiirakkaa nektaariineilla. Hyvää tuli, eikä missään määrin kevyttä, mantelimassaakin kului kaksi pötköä.

Last night the baby was awake and crying till five in the morning, perhaps she is teething. Luckilly I'm a coffee drinker and the older kids like to watch television in Saturday mornings. After all this was quite a good day. The kitchen windows are now washed and I made the first appleoats crumble of the season. The fruit almond pie is a recipe from Elle interiör 5/11 which I tested for the first time and liked the results. Hard work requires sweet treats.

3 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Omena torttua meilläkin pizzojen kaverina täällä-voi sinua ja pikkuistasi!Toivottavasti ensi yö antaa kummallekin hyvän unen.Haleja ja lämpöinen ajatus sinulle.

Solen kirjoitti...

Minulla vähän nukutun yön jälkeinen päivä tuntuu aina olevan yllättävän tehokas. Viimmeksikin sain ikkunat pestyä vain muutaman tunnin unien jälkeen. Mutta eikö olekin kiva tunne piirtää viiva tehdyn työn päälle? :)

Meidänkin lähikaupassa oli jo omppuja, mutta olivat sen verran kalliita, että odotan mielummin mummon puussa kypsyviä. Omenamurupaistos vaniljakastikkeen kanssa on meidän perinne.

Merruli kirjoitti...

Maria: Pizzakin olisi oivaa syksyruokaa, kotoista ja niin hyvää. Kiitos toivotuksistasi, saimme nukkua oikein hyvin, vaikka nukahtamiseen tarvittiinkin kantoliinan apua.

Solen:Hmm, ehkä siis nukunkin yleensä liikaa. Tehdyt työt on kieltämättä niitä parhaita. Yleensä mummujen omenat on vielä makoisempiakin kuin lähikauppojen. Pian sitten teilläkin omenamurupaistosta!