Haasteita

Päiviä, jotka eivät valkene.

Hetkiä, joissa harmaa

liottaa helmojaan lätäköissä

välittämättä siirtyä.

Vielä ei ole valkoisen vuoro.

Jostain syystä tämä sumu ja harmaus eivät kuitenkaan minua häiritse, minusta ulkona on kaunista. Väsyttää toki, mutta tuskin se vain pimeästä johtuu. Valokuvaaminen käy koko ajan haasteellisemmaksi, ainakin kun ei halua käyttää salamavaloa. 

I'm not bothered by the greyness of the days, I find it beautiful. But I'm bothered by the fact that taking photos without a flash light gets harder and harder.

Neulerintamalla olen itse asettanut haasteet eteeni. Haluan saada neuletakin, mutta omat hihalliset neuleeni tuppaavat jäämään aina puolitiehen. Nyt valitsin niin paksun langan (Novita Jambo), että neulepintaa syntyy vauhdilla. Pähkäilin kahden eri mallin välillä, mutta tuo epäsymmetrinen vei voiton. Malli ei ole tässä se haaste, vaan työn loppuun saattaminen ja järkyttävän paksut puikot.

I have set a few challenges to myself what comes to knitting. I want to have a cardigan for myself and get it ready. To make it more likely, I chose a super bulky yarn, even though I hate knitting with 10mm needles.

Toinen neulehaaste itselleni on ollut sukkien neulominen pyöröpuikolla varpaista aloittaen. Olen ollut varma, että se on jotakin salatiedettä, jotain johon omat aivoni eivät taivu. Vihdoin otin ohjeen käteeni, etsin netistä lisäapuja ja huomasin, että ihan järkiperäisestä toiminnasta taitaakin olla kyse. Toki kantapää on vielä kaukana edessä, mutta onnistuin luomaan silmukat ja aloittamaan työn, nyt jo harmittaa, että en ottanut mukaan lisähaastetta ja luonut samalla kahta sukkaa yhdelle puikolle.

My other knitting challenge for a long time has been the magic cast-on and knitting socks from the toe up. This weekend I decided to prove myself that I can do it - and as it seems, I can. Well, the heel is still way ahead, but perhaps I will manage it as well. Actually I should have challenged myself more and cast on two socks at a time, unfortunatelly I didn't.

Herkuttelua

Vaikka tänään paistoi ihanainen aurinko, on vuoden pimein aika jo epäilemättä täällä. Pimeys aiheuttaa tarvetta herkutteluun ja sitä puolta on tullut tällä viikolla toteutettua oikein antaumuksella. Lankaherkut ovat miltei jokaviikkoinen (kröhm) itsestäänselvyys, mutta rasva ja sokeri, etenkin suklaan muodossa ovat myös aikamoisessa noususuhdanteessa. Tänään sitten matkaan tarttui vielä sokerimanteleita ja perinteinen perjantaipulla eli leivos ja kahvinkin ostin otsikolla suklaa-chili. Tätä menoa joudun pian ensimmäistä kertaa neuvolan sokerivalvontaan, lankarasitusta eivät ole vielä onneksi keksineet.

Today we had a sunny day, but still we are in the midst of the darkest days of the year. The darkness makes me want fatty, sugary things like chocolate. It isn't anything new either that I'm constantly graving for more yarn. Chocolate and yarn,  both I have stashed this week, well and some chocolate-chili coffee and sugary almonds. The nurse at my pregnancy check-ups might have something to say about the sweet things, but luckily the yarn is not supposed to have any side-effects.

Slaavilainen minä

Viimeisen puolen vuoden aikana olen tutustunut kahden teoksen verran Andreï Makineen. Kumpaakin hänen kirjaansa lukiessani olen ollut hämmästynyt siitä, miten tutulta kuvaukset Venäjältä tuntuvat. Enhän ole venäläinen, en edes itäsuomalainen ja silti tunnelmat Vienan Karjalasta ja Siperiasta ovat olleet enemmän tuttuja kuin eksoottisia. Asuuko minussa tietämättäni slaavilainen surumielisyys ja kansanluonto? Vai onko mahdollista, että osuvat saunomis-ja talvituiskukuvaukset ovat vain oivallisen kääntäjän aikaansaamia, venäläinen kansanluonto tuntoineen vain pohjoista ihmisyyttä?

Lately I have read a couple of books by Andreï Makine and both times I have been surprised by the fact how familiar the Russian life, that he pictures, seems and sounds to me. Maybe there is even more Slavic nature in me than what I realize. Or is it the northern experience of living that makes us alike?

Jäätynyt sade, jähmeä olo

Vaikuttaa siltä, että olen juuttunut oksiin. Ehkä se johtuu siitä, että kukkia ei ole kuvattavaksi. Tänään oksilla riippui kirkkaita jäähelmiä, oli kuin vesisade olisi pysähtynyt hetkeen. Kadut olivat liukkaita, kävelin tien sivustoilla toinen jalka ruohikolla, jotta en liukastuisi. Ilma oli harmaa ja pää pääkivusta raskas, jäin suosista kotiin, huomenna toivottavasti työkuntoinen.

I'm stuck with branches, maybe because there are no flowers to capture with my camera. Today the branches were glimmering with ice drops, just as if the rain had paused in a moment. My head was heavy with headache and I stayed at home, tomorrow I will hopefully be working again.

 Taintuvia, huurteisia sävyjä ulkosalla, kuuraa kukkasilla. Puikoille etsiytyy varovaisissa väreissä uusia neuleita ja mielenpohjalla odottelee vielä useampi. Vauvalle ehkä pitäisi jotain aloittaa, itselle tekisi mieli neuletakkia niin paksusta langasta, että saisin sen ehkä valmiiksikin. Joululahjaneuleita olen jo viritellyt.Taidan alitajuisesti luulla voittavani tulevan talven kylmyyden villaneuleilla.

Muted colors, frost and ice outside. Muted colors are finding their way on my needles as well. So many knitting projects that I am not quite sure where to start, perhaps something for the baby or a cardigan for myself out of bulky yarn. Gift knitting I have already started. Knitting and the coldness of the weather seem to go hand in hand.

 Oscilloscope scraf from Knitscene fall 2010

Yarn: Zara Plus, 260g

Needle: Circular 5mm

Easy, fun knit, my yarn was a bit too bulky.

Eipä täällä ihmeempiä, on näet syysloma. Aikaa lukea lehti, nauttia kupillinen jos toinenkin kahvia tai teetä, neuloa valmiiksi ja aloittaa uutta. Kotikin on kohtuullisen siisti, vaikka ikkunat ovat yhä pesemättä. Kukaan ei ole erityisemmin kipeänä. Hyvää siis kuuluu!

I'm happy -we have the fall break! Time to read, knit, clean the house and just be.

 Vihdoin sain kasaan täyden työviikon. Onneksi kokonaisen työviikon lopussa odotti rauhallinen, riittävä viikonloppu. Ehdittiin kyläillä siskon luona  ja ihmetellä serkusten energiamäärää. Olen katsellut kun puut lähtevät lehti kerrallaan lentoon.  Lapset löysivät aidan raosta uuden ystävän, viikonloppuvierailijan. Piilotin kukkapenkkiin kevättä odottamaan narsisseja ja helmihyasintteja, tällä kertaa ehdin ennen ensilunta, monesti olen tehnyt työn vasta sen jälkeen, ja silti on kevät aina yllättänyt kauneudellaan. Kovin mukavilta eivät puutarhatyöt enää kasvavan mahakummun kanssa tunnu, on mentävä maahan polvilleen, enää ei kyykitä ja kumarrella. Nyt  iltaa odottavat Anna Bergenströmin porkkanakakku oman maan porkkanoista ja sauna. On sopivasti levännyt ja ehtinyt olo - ja vain viikko syyslomaan ja yhdeksän äitiyslomaan, senkin olen jo kalenterista laskenut. Voimia teistä jokaiselle alkavaan viikkoon!

Finally the whole family was so healthy that I was able to work the whole week. I'm lucky though that the whole job-filled week was followed by a restful weekend with time for many happy things. I have seen the trees fly away a leaf by leaf. The kids found a new weekending friend. I hid some flower bulbs to wait for the days of the Spring. Doing gardening isn't that easy anymore with my growing pregnant belly, but this autumn tradition I got done. A carrot cake out of homegrown carrots and a sauna with kids are still waiting to make this weekend complete. It has been a nice weekend. I hope for you happiness for the coming week!

Niitä tunnustuksia

Olen aivan otettu, kun kolme eri blogisisarta on halunnut antaa minulle tunnustuksen. Siis vielä kerran kiitokset Miia-Rebekka, Mimmi ja Hillanen! Leikin hengen mukaisesti minun kuuluisi kertoa seitsemän asiaa itsestäni, mutta sen olen joskus jo tehnyt. Aloitin listan keksimättä mitään järkevää tai suuremmin kiinnostavaa, itsestäni joten listaan omavaltaisesti seitsemän asiaa to do-listaltani (järkeviä tai kovin kiinnostavia eivät kyllä nämäkään ole):

PITÄISI SIIS

1.

Ommella äitiyshame, koska kaupoissa on vain farkkuminejä.

 2.

 Raivata kirjahyllystä ja kansioista tuhat kiloa ylimääräistä paperia pois.

3.

Lähteä lasten kanssa metsään.

 4.

 Suunnitella tämän vuoden joulukortti ja miettiä joulukalenteria.

5.

Aloittaa joululahjojen neulominen, jos aion antaa jotain itsetehtyä.

6.

Istuttaa kukkasipulit ennen ensilumia.

7.

Pestä ikkunat, koska niistä kai olisi tarkoitus nähdä ulos.

Eteenpäin en tunnustusta myöskään osaa laittaa, koska sivupalkista löytyvät blogit, joita eniten seuraan, ovat muistaakseni kaikki jo osallisia samaisesta beautiful blogger-palkinnosta.

Aprikoosi-pähkinäleipää käänteisessä järjestyksessä. Resepti löytyi Koti ja Keittiö-lehden viimeisimmästä numerosta. Yhden leivän jo söin - itsekseni. Maku on siis kohdillaan. Tässäkin asiassa on kuitenkin se mutta. Leivät kohosivat kauniisti, mutta kun tein kohonneiden leipien pintaan viillot, kuten ohjeessa käskettiin, lässähti leivistä puolet korkeutta pois. Eivät nämä varsinaisesti likilaskuisia ole, mutta ensi kerralla jätän viillot väliin. Toisaalta lehden kuvassa leipä on kuvattu suoraan ylhäältä päin, joten voihan olla, ettei leivän ole tarkoitus ollakaan mallia kaupan myslileipä.

Ideaalitilanteessa haluaisin leipoa kaiken leivän itse. Kun olin pieni, äitini leipoi miltei kaiken leivän, vain vaihtelun vuoksi Leivon ruisleipää ja näkkileipää ostettiin kaupasta. Muistan vieläkin keittiökomerossa säilytetyn leipätiinun tuoksun. Ja voit uskoa, että on harmittanut jo jokusen kerran, että ilmeisesti yleiskoneen ilmaantuminen keittiöömme kadotti kyseisen tiinun ja sen seinillä eläneen leipäjuuren.

Homemade bread from today with apricots and nuts within. One dream of mine would be baking all the bread we eat.