Olen aivan otettu, kun kolme eri blogisisarta on halunnut antaa minulle tunnustuksen. Siis vielä kerran kiitokset Miia-Rebekka, Mimmi ja Hillanen! Leikin hengen mukaisesti minun kuuluisi kertoa seitsemän asiaa itsestäni, mutta sen olen joskus jo tehnyt. Aloitin listan keksimättä mitään järkevää tai suuremmin kiinnostavaa, itsestäni joten listaan omavaltaisesti seitsemän asiaa to do-listaltani (järkeviä tai kovin kiinnostavia eivät kyllä nämäkään ole):
PITÄISI SIIS
1.
Ommella äitiyshame, koska kaupoissa on vain farkkuminejä.
2.
Raivata kirjahyllystä ja kansioista tuhat kiloa ylimääräistä paperia pois.
3.
Lähteä lasten kanssa metsään.
4.
Suunnitella tämän vuoden joulukortti ja miettiä joulukalenteria.
5.
Aloittaa joululahjojen neulominen, jos aion antaa jotain itsetehtyä.
6.
Istuttaa kukkasipulit ennen ensilumia.
7.
Pestä ikkunat, koska niistä kai olisi tarkoitus nähdä ulos.
Eteenpäin en tunnustusta myöskään osaa laittaa, koska sivupalkista löytyvät blogit, joita eniten seuraan, ovat muistaakseni kaikki jo osallisia samaisesta beautiful blogger-palkinnosta.
4 kommenttia:
Kohdat kolme, neljä, viisi ja seitsemän kaipaisi toteutusta täälläkin. Ikkunat olisi pakko pestä ennen kuin tulee kylmempi. Ison ikkunan, kun avaa niin koko koti jäähtyy hetkessä. Ja se ei ole kiva.
Sama täällä nelosen ja vitosen suhteen. Joko tosiaan nyt pitäisi?! Hui miten aika menee.
Hauska sovellus tuosta tehtävänannosta, ja voi miten kauniit värisävyt kuvissa.
Kiitoksia muistutuksista. Noista monta pitäisi itsekin tehdä. Mutta tänään kävin kyllä lasten kanssa metsässä!
Jonna:Ykkösen surautin ja viitosta olen aloitellut, mutta muuten vielä odottelevat. Tuon seiskan suhteen olen toiveikas, jos saisin aikaan vaikka syyslomalla ja kolmonenkin sopisi silloin.
Mimmi: Onhan siihen jouluun vielä yllättävän paljon viikkoja, enemmän kuin mitä koulujen alkamisesta on kulunut, mutta aika jouluun tuntuu lopulta aina kovin lyhyeltä etenkin kortti- ja lahjatalkoissa.
Merja:Hienoa, että lähditte metsään! Täällä meillä päin pitää tähän aikaan vuodesta tietää missä hirviporukat liikkuu, ettei joudu tulilinjalle.
Lähetä kommentti