Katselin blogipostauksiani menneiden vuosien helmikuilta ja totesin, että vetämätön olo ja aikaansaamattomuus taitavatkin olla harmaiden kelien aikaan saamaa, yleensä helmikuulla on ompelukone hurissut ja puikot laulaneet. Tarve auringonpaisteelle alkaa olla ilmeinen. Ehkä aurinkoakin on ollut, mutta en ole ollut kotosalla sitä huomaamassa. Työpaikan ikkunasta katsellessa on aika se ja sama millainen ilma ulkona on.
Neuleetkin jumittavat, mutta onneksi keskiviikkoillat pelastavat tekemättömyydeltä. Mattoketju (yläkuvan ylin ketju) on valmis ja kuningasketjukin (toinen ylhäältä) melkein (kaksi muuta ketjua aiemmin tekemiäni). Parin viikon päästä vaihtuu näpertelylaji hopealangasta olkeen ja kaislaan. Hopeakoruja tekisi mielellään lisää, mutta hopean hinta asettaa rajat tälle innostukselle kuten myös hopealenkkien hidas sahaaminen. Kaiken kaikkiaan prosessi parista metristä hopealankaa lenkeiksi ja lopulta niiden yhdistely koruksi on innostava. Siinä on jotakin samaa kuin neulomisessa.
5 kommenttia:
Minut hopea on vanginnut lopullisesti. Lenkkien lisäksi taon, juotan, sulatan... Olet löytänyt kiehtovan maailman, josta ainakaan minulla ei ole ollut paluuta.
Ah ihanuuksia! Huolisin kaikki heti! :) Musta ei kylla varmaan tuommosen napertajaksi ole. Hmmm..... On kaikkea muutakin mita haluais tehda ja kokeilla mutta kun ei ole aikaa, resursseja. Pahus tama arkielama kun tulee sotkemaan luovuuden kuviot. Ja kylla se aurinkokin alkaa paistamaan. Lahetan taalta sita aurinkoa teidan suuntaan. Halit!
Aurinkoa ei ole todellakaan turhan usein näkynyt. Yleensähän helmikuut on olleet sellaista helmiä hangilla-aikaa. Välillä on melkein kiukuttanut, että silloin kun on paistanut, on se arska kurkistellut juuri työpaikan ikkunasta ja ollut pelkäksi riesaksi, heti pitänyt vetää pimennysverhot eteen, että seinältä näkee.
Olet kyllä aikas taitava, kun tuollaisia koruja olet tehnyt!
Ja ihanat kerrostulppaanit, tuollaisia hankin seuraavalla kerralla:)
Minulla ei yleensä ole tapana harmitella säitä tai vuodenaikoja, koska ne nyt vaan ovat, joten mitä niitä harmittelemaan. Mutta nyt kyllä huomaan minäkin, että aurinkoa on ikävä. Viimeksi taisin nähdä sen pari viikkoa sitten ja kaipuu tuntuu nyt ihan fyysisenä tarpeena.
Reetta:Aika upean materiaalin vangiksi olet joutunut.
Ina:Kyllä nuo sinultakin onnistuisi! Kyllä se aurinko viimeistään huhtikuulla kait ilmestyy.
Liivia:Vaikka valoa on jo enemmän, olisi se todellinen auringonpaiste niin tarpeen. Minä haluan löytää seuraavaksi papukaijatulppaaneja.
Kirjailijatar:Uskomattoman paljon säät vaikuttaa jaksamiseen tai ainakin tunteeseen siitä, mutta kieltämättä harmittelu ei niiden kohdalla paljoa auta, vain sopeutuminen. Onneksi valoa on jo niin paljon enemmän!
Lähetä kommentti