Olisi suurinpiirtein sopiva määrä lankaa, olisi sisäinen tarve neuloa kirjoneuletta, käyttäjäkin neuleelle löytyisi, mutta ei ole ohjetta. Miksi joka ainoa neuleohje tuntuu olevan palasista koottava, kätevän ylhäältä alas tai päinvastoin rakenteen sijasta. Tiedän jo valmiiksi, että kirjoneuleen lankojen kuljetus sujuu mukavasti, jos saa neuloa työnsä suljettuna neuleena.
Yhden neuletunikan ohjeen otin kirjastosta kopiona kotiin, neule olisi ollut pääosin suljettuna toteutettu ja kuvioita sopivasti, mutta sitten karahti kiville. Tein mallitilkun ja kaikki näytti vielä hyvältä, ainakin neuletiheyden suhteen. Luin hätäisesti ohjeen läpi ja loin pyydetyt 180 silmukkaa. Parin kerroksen jälkeen huomasin, että oli tarkoitus neuloa alavara, johon tietenkin olisi tarvittu ohuemmat puikot. Minähän en purkamaan suostu, ainakaan 360 silmukkaa, joten päätin vaihtaa alavaran ainaoikein kaistaleeseen. Kun vihdoin olisin päässyt itse kirjoneuleen kimppuun, huomasin neulovani telttaa. Yksivuotiaan koko olisi solahtanut omankin lantioni ylitse. Tasona neulottu kirjoneule ei sitten täsmännytkään enää yhtään tiheydeltään suljettuun neuleeseen. Tässä vaiheessa huomasin myös tarkistaa oletetun valmiin neuleen mitat ohjeesta. 75cm leveys on minusta hitusen liioittelua edes tunikaan. Sitten purettiinkin kaikki aikaan saatu.
Ravelry on koluttu pariin kertaan, ilman suurempaa ohjelöytöä. Hieman skeptinen olen myös tsi-meiningille, mutta saattaa olla, että se on ainoa vaihtoehto, jos todella haluan tehdä kirjoneuleen, muuten kuin tasoneuleena. Tai sitten turvaudun tuttuihin raitoihin, ne toimivat aina ja kaikissa ohjeissa.
I'm desperately seeking for a fair-isle pattern for a kid's sweater. It should be knitted as a top-down or bottom-up construction, because I hate the mess with many yarns while knitting flat. I thought that I found what I had been looking for. I had enough of yarn, my swatch hit the gauge and I had gathered all the needed colors. But after a couple of minor mistakes, I realized that the baby tunic was starting to look like a tent. A tent that would fit even my hips. The swatch that I had knitted flat didn't work while knitting in circle. So after all I had to frog the whole thing, because there is no way I'm going down to size 2.5mm needles for a sweater. I searched the Ravelry, but I still haven't found the ideal pattern. Perhaps I will have to try my luck making my own pattern or just forget the fair-isle and go with stripes. They work every time and with every pattern.
5 kommenttia:
Ooh, saat kaiken sympatiani, jos se mitään lohduttaa.:) Mä olen taistellut täällä marraskuusta yhden kirjoneuletakin kanssa, on purettu ja tehty jos sun minkälaista pöljyyttä. Teltta on tulossa täälläkin, mutta mallin kietsutyypinen-ratkaisu saattaa pelastaa tilanteen; olen siis jatkanut. Ihan älytön projekti, mutta aion katsoa tämän loppuun asti sisulla vaikka. Ohjetta mulla ei ole vinkata, mutta jospa joku viisaampi löytyisi. Mulla ei tule muuta mieleen kuin Needled-blogin kaarrokejutut, mutta ne taitavat kaikki olla aikuiskokoa.
En osaa kommentoida tähän mitään muuta kuin, että luin otsikon ja hykertelin. Se jotenkin osui minun pirtaani. En ole ikinä tehnyt yhtään kirjoneuletta, pirtanauhan kylläkin.
Kirjoneule on minunkin kiroukseni, ei sillä että olisin yrittänyt tehdä muita kuin lapasia. Joko kiristän liikaa ja tule möykkyä tai sitten värit ovat jotenkin väärät ja kuviot eivät erotu... Mutta sisua oikean ohjeen etsimiseen ja sitten itse neulomiseen :) .
Jos sattuisit löytämään jostain norjalaisen neulekirjan niin löytäisit samalla vaikka kuinka paljon erilaisia kirjoneuleita. Useimmat neulotaan pyöröpuikolla ja ja sitten leikataan aukot hihoille ja neuletakin kohdalla edestä auki.Ensimmäisen norjalaisjakun kudottuani en meinannut uskaltaa leikata sitä auki, mutta niin se vain on, 40vuoden täällä olon aikana olen oppinut sen ja tosiaan, kirjoneule toimii parhaiten pyöröpuikolla
Outi: Kah kyllä lohduttaa. Onhan se tavallaan mukava tietää, ettei kirjoneule suju ihan aina ensi-istumalta niinkuin toivoisi.Tuon blogin olin aivan unohtanut vanhan koneen linkkeihin, kiitos kun muistutit!! Sieltä löytyi itselle ainakin haaveneuletakki.
Kirjailijatar: Ja otsikko sen jo sanookin, ettei hevin kannata myöskään kyseisiin kirjoneuleprojekteihin hassahtaa.
Heidi: Tuo värien erottuminen on aika jännä juttu. Olin suunnitellut neuleen pääväreiksi tuota jäänsinistä ja ruohonvihreää, mutta mallitilkusta huomasin senkin, että talvipimeässä eivät kuviot noilla väreillä erotu. Kiitos sisutoivotuksista, sisua tullaan kaipaamaan.
Anonyymi:Ihmeen vähän täällä liikkuu ainakaan suomennettuja norjalaisneulekirjoja. Neuleen aukileikkaaminen kuulostaa kieltämättä hurjalta, mutta aika monen olen kuullut asiasta selvinneen eli ehkä tavoite voisi olla sellaisen ohjeen löytäminen, suomeksi tai englanniksi.
Lähetä kommentti