Puikoilla on Oslo-anorakki pienimmälle, vaikka olisi sitä kait listalla joululahjojakin. Minä niin innostuin tuosta ohjeesta, että se oli aloitettava samantien ja langatkin piti ottaa omista laareista eli tuollainen hipahtava väriyhdistelmä löytyi sopivaa lankavahvuutta.
Päivissä on nyt paljon pientä puuhaa ja kaiken taustalla soi Jouluradio. Piparintuoksua on leivottu jo kahdesti ja nyt tekisi mieli arabialaista maustekakkua, karpalosämpylätaikina on kohoamassa. Vähitellen ja askel kerrallaan tehdään joulua, vielä ei ole hoppu. Toivottavasti ei tulekaan.
6 kommenttia:
Minä olen katsonut samaa ohjetta, mutta ajattelin ruveta vasta kevätpuolella hommiin. Seuraan siis silmä tarkkana täällä takkisi edistymistä; raportoithan, jos ohjeessa on jotain erikoista?
Kauniilta näyttää takin alku, ja tuo hylly jossa on jo ripaus joulua :)
Ei tule hoppu ♥
Outi:Vartalo-osa alkaa olla valmis hihoihin asti, toistaiseki selkeää on ohje ollut, mutta itse mokasin, kun en lukenut reunalisäys- lausekkeen loppua seuraavalta sivulta, nyt sitten puuttuu silmukoita, mutta en edes harkitse purkavani koko Puro osuutta. Huvittavinta on, että tapojeni vastaisesti olin lukenut ohjeen läpi ennen aloitusta, mutta en näköjään kovin ajatuksella.
virkattu lintu:Hyllyä kelpaa nyt näyttää, kun sain sen siivottua ;o)
Maria:Aurinkoa ja iloa toiseen adventtiin sinulle!
Mukavaa ettei ole tullut joulu stressiä ja toivotaan ettei tulekkaan. Täälläkin ihan leppoisasti otettu :)
Onpa muuten ihanan näköinen anorakki. Kiitokset vinkistä. Laitoin kirjanmerkkeihin.
Lähetä kommentti