Sanat katoavat välillä arkeen. Jää vain arjenpyörityssanoja, kieltosanoja, käskyjä ja toistoja. Välillä on vapauttavaa saada sanoja toiselta. Pyysin ja sain sanoja Mirvalta, saamani sanat ovat ne tummemmat.
Tällä kertaa en ole äitinä ihan niin kärsimätön. Tuntuu, että vauva oppii kaiken aivan liian nopeaan, kasvaa isoksi ja yrittää isompien perään. Kasvu hänessä on kärsimätöntä. Väitän jättäneeni osan kyseistä ominaisuutta kolmenkympin tuolle puolen, mutta vain osan.
Toivon, että minussa palaa ikuinen liekki, mutta en voi sanoa olevani palava. Tai ehkä pienen kynttilän verran.
Onneksi moni asia jota olen luullut enteeksi, on ollut vain asia muiden joukossa. Lopulta merkityksetön ja tavallinen. Enne on ollut vain omaa pessimismiäni, mielikuvitustani. Haluan elää nykyhetkessä, en tulevia enteistä etsien, kuitenkin ymmärtäisin ne väärin.
Minulla on polkupyörä, käytettynä ostettu ja tällä hetkellä käytännöllisesti hylätty, ulos jo yhdeksi talveksi jätetty. Ehkä siitä joku vielä menopelin saisi, mutta minä tarvitsisin suoraselkäisen mummomallin. Ensi keväänä ostan vauvalle istuimen satulani taakse ja hurauttelen menemään.
En usko, että kauneus on katoavaista. Se muuttuu ja välillä kätkeytyy, mutta se ei voi kadota. Ilman kauneutta ei ihminen jaksa, säily terveenä. Luonnosta löydän kauneuden helposti, muualta voi joutua katsomaan toisenkin kerran.
Sorry, this time only in Finnish. I was given five words and the text came out of them.
4 kommenttia:
Ihana olet.
Voi miten hienosti sanot kauneudesta, juuri noin se on, minusta tuntuu.
Toivoisin että kärsimättömyys olisi jäänyt kolmenkympin tuolle puolen minullakin. Olen miettinyt sitä, olisinko äitinä kärsivällisempi jos tulisin äidiksi uudestaan -- ehkä siihenkin kasvaa, äitiyteen, osaa olla jotenkin rennommin. Mukava kuulla, että sinulla ainakin näin on.
Maria: :o)
Mirva: Kiitos sanoista! Oli kumman vapauttavaa lähteä liikkeelle tavallaan merkityksettömästä sanasta ja huomata, miten paljon yhteen sanaan sisältyykään.
Mitä sitten tulee siihen kärsivällisyyteen; Ehkä olen kärsivällisempi vain siinä osassa äitiyttä joka koskettaa uusien taitojen odottamista. Ainakaan vanhempien lasteni kohdalla en ole muuttunut yhtään sen kärsivällisemmäksi, mitä tulee vaikka sen sadannen kerran samasta asiasta huomauttamiseen. Monissa asioissa taitaa nyt olla rennompi ihan vain siitäkin syystä, että ei kerta kaikkiaan ehdi enää puuttumaan joka juttuun.
Minä luulen, että ensimmäisen lapsen kanssa sitä on niin kärsimätön juuri siinä, että odottaa, että koska lapsi oppii sitä ja tätä. Toisten kohdalla ei sitä niin enää odota, vaan malttaa nauttia.
Lähetä kommentti