23.8.2011

Syö silmillään


Aina olen ollut sellainen. Jo pienenä katsoin lehdet ja mainospostit kertoen äidille, että tuon haluan ja tuon ja tuon. Vaikka ei meillä osteltu ja juostu kaupoilla. Muistan kuitenkin, ettei niinkään ollut kyse todellisesta omistamisen tai saamisen halusta, vaan tavasta kerätä itseä miellyttävät kuvat mielikuviin. Tai vaikka olisinkin sen kaiken halunnut saada, tiesin ettei niin tule käymään. Söin siis silmilläni muotia, koteja, paperitarvikkeita, leluja mitä milloinkin. Kehittelin niiden avulla kait itseni toisenlaisena.

Sama jatkuu vieläkin, luen lehtiä, katselen kuvastoja, vaeltelen netissä ja luulen tarvitsevani, haluavani. Onneksi kaikkea maailman kaunista ei tarvitse, eikä pidäkään saada tai omistaa, eikä jokaista askarteluideaa toteuttaa. Onneksi kuvia voi kerätä lähdelinkkeineen kätevästi talteen. Olen siis liittynyt Pinterestiin. Muistitauluiltani saattaa löytyä jokin kuva sinunkin sivuiltasi, mutta ethän loukkaannu, koska tuon järjestelmän nerous on siinä, että lähdelinkki on aina esillä kaikille. Pinterest tauluni löydät täältä. Muistitauluja pääsee katselemaan ilman tiliä, mutta jos haluat luoda omia kokoelmia tarvitset tilin, jonka toistaiseksi saa kutsun kautta. Kutsu tarkoittaa käytännössä vain parin päivän odottelua, ei sen kummempaa.

Daily wandering around the net, I see so many lovely things. Now I have started  to organize the things I like into boards in Pinterest. You can find me here. Perhaps you find some of your images already in my boards, but don't worry the link to your work will always be visible.

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kiva idea!Tykkään kuvien katselusta kuten sinäkin.Kiitos!

maijanmaja kirjoitti...

Minäkin kiitän vinkistä! Just tuollaista paikkaa olen kaivannut!

himalainen kirjoitti...

Minä olen aina ollut samanlainen ja Pinterestiä katsellut myös, tykkään ehkä sen ajatuksesta juuri siksi, ettei tarvitse edes sanoja, voi olla tunnelmia, kuvia ja voi viettää juuri sen itselle tärkeän pienen hetken niitä katsellen. Inspiroitua tai rauhoittua, miten milloinkin tärkeää.

Pinterest voisikin olla kiva juttu syksyksi, jotain uutta.

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Hieno idea tuo ja sinulla ihania kuvia.Tykkään niin samanlaisesta!

Sulla on niin hyvä maku;)
-Anu

Merruli kirjoitti...

Maria:Ole hyvä!Tuonne katoaa huomaamatta aikaa kuviin seikkailemaan.

maijanmaja:Pinin tekeminen on helppoa ja nopeaa, eivätkä ne syö oman koneen levytilaa samoin kuin kirjanmerkit eli kaikinpuolin kätevää.

himalainen:Tumblria kokeilin hetken, mutta vaikka se periaatteessa on yhtä helppo, se mielestäni vaatii juurikin sanoja kuvien seuraan. Tykästyin enemmän pinnaamiseen. Sinne vaan!

Valloittava valkoinen: Hih, kiitos!