Minulla on paikka auringossa pienet varpaat sylissäni. Keskimmäinen tuntee, että on menettänyt paikkansa huomion loisteessa, vaikka yritämme vakuuttaa että hänellekin on tilaa. Täynnä lämpöä ovat ne hetket jolloin kaikki kolme viihtyvät ja nauravat hetken yhdessä. Luotan, että lopulta heistä tulee tärkeimmät toisilleen. Oppimista tämä on meille kaikille. Siellä missä on aurinkoa, on aina myös varjoja.
7 kommenttia:
Yksi suurimmista murheistani (suurin?) on se että meidän veljekset eivät kerta kaikkiaan tunnu olevan toisilleen ne tärkeimmät. Eivät edes välillä.
KUn isompi oli n. 5 ja pienempi 2,5-3 tuntui sellainen olevan mahdollista. Sen jälkeen ei.
Olen suruissani tästä mutta tajuan että se on asia johon ei voi pakottaakaan.
piilomaja:Ehkä he vielä joskus, vaikka vasta aikuisina, löytävät toisensa. Totta on, että läheisyyttä ei voi pakottaa, mutta aikuisena yhteisellä historialla on lähentävä voimansa.
Viisaita sanoja:)
Voi meillä myös esikoinen ja kolmas ovat löytäneet toisensa ihmisinä viime vuonna esikko nyt 22v ja kolmas 18v-siihen asti pelkkää ohittelua ja ja riidan poikasta jos sitäkään.Sisaruutta ei voi pakottaa mutta sille voi antaa mahdollisuuden ♥ ja totisessa paikassa vaikkei toinen "bestis" olisikaan sisarrukset ovat aina vetäneet yhtäköyttä ja puolustaneet toisiaan.Just eilen kolmas sanoi "en tiennyt ennen että hän on oikeasti niin hyvä tyyppi"...
aurinkoa kevääseen ja ihanille pikkuvarpaille!
Suloiset pikkuvarpaat :)
Hmmmm ... mielenkiintoista. Mulla on kaksi vuotta nuorempi sisko jonka olen aina ohittanut. En oikeastaan edes tunne häntä.
Ihan eri kaverit ja harrastukset lapsesta saakka.
On vaikeaa ja haastavaa rakentaa suhdetta näin aikuisena toiseen jossa virtaa sama veri. Siskoni sanoi minulle omissa häissäni aikoinaan että rakastaa minua. Tuijotin vain hölmistyneenä ja ohitin naurulla.
:0)
Mutta nyt voisin jopa laittaa viestiä, että olet tärkeä.
Meillä lapsilla on 8v. ikäeroa.
Luulen, että suhde on jokatapauksessa erilainen kuin ikäeroa on näin paljon.
Isoveli suojelee kuitenkin pientä, joskus ihan liikaakin, että isolle veljelle tulee stressiä.
Olen joskus heittänyt ilmaan kysymyksiä kolmannesta lapsesta ja miettinyt, kuinka tämän nyt kuopuksen kävisi siinä välissä. Kun hän on niin spesiaali ja kaikkien lellikki. Pieni kun on. Pienin. Ja sitten ...
En tiedä ! :)
Voi, vauvanvarpaat on onnea!
Lähetä kommentti