Vaatii lisäharkintaa

 

Olen lukenut kirjaa vauvojen sormiruokailusta (Gill Ripley&Tracey Murkett: Omin sormin suuhun. WSOY 2010) ja saanut monta uutta ideaa ja jokusen oivalluksen. Lyhyesti sanottuna kirjan ajatus on että annetaan lapsen syödä omatahtisesti kunnollisen kokoista ja näköistä ruokaa. Tutustumisen kiinteisiin voi aloittaa kuuden kuukauden iästä lähtien. 

Täyttä sormiruokailukäännynnäistä minusta ei ole tullut, mutta sopivasti sekakäyttäjä kuitenkin. Jotain olen tehnyt erilailla kuin kahden vanhemman lapsen kanssa. Heidät istutettiin sitteriin ja tarjottiin sileäksi soseutettua porkkanaa lusikalla suoraan suuhun. Kuopus on saanut ruokaa muiden kanssa ruokapöydässä ja saanut laittaa heti kätensä lautaselle tai ottaa lusikan käteensä niin halutessaan. Kaurapuuro on aivan samaa tavaraa kuin siskoillakin, vain ilman maitoa ja suolaripausta (esikoiselle aikanaan jauhoin hiutaleet ennen keittämistä jauhoksi). Pari kertaa olen uskaltautunut antamaan vauvan ulottuville keitettyjä parsakaalin kukintoja ja sauvasekotinta en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Olen myös hyvin varma siitä, että kumpikaan isosiskoista ei saanut puolivuotiaana nautiskella kokonaisia vadelmia. Asiassa on kuitenkin jäljellä vielä se mutta. Ensinnäkään en täysin allekirjoita ajatusta, että isoiksi paloiksi jätetty sormiruoka syntyisi helpommalla kuin soseet ja toisekseen lapsen tukehtumisen pelko ei lähde minusta sitten millään. Joka tapauksessa tämä lapsi tuntuu rakastavan kiinteän ruoan syömistä ja minulla on ollut yllättävän paljon käyttöä navettatakkiessulleni.

I have lately been pondering about baby-led weaning, because of the book by Gill Rapley and Tracey Murkett: Baby-led weaning. Helping your baby to love good food. Some practises I have taken into use with our youngest, but still I haven't gone the whole way into it.

Kasvamista

Ne kasvavat salakavalasti. Ilman että oikein huomaakaan kasvattavat vanhemmistaan koululaisten äitejä ja isiä. Meillä on ekaluokkalainen. Minun pitää kasvaa koululaisen äidiksi. Tänään oli vielä yllä pinkkiä, mutta koulunpiha täynnä mustaa. Minä toivon jatkopaloja lapsuuteen, värikkyyteen.

Behind your back they seem to grow. They transform you into parents of school kids without your promise. That happened to me. Today I became a mum of a first grader. Today she was wearing pink, but the whole school yard seemed to be wearing black. I wish she won't loose her childhood not just yet, nor the colors.

Vaikka kuun taivaalta

Ilahduin kovin seuraavasta Kyllikki Villan runosta, joka löytyy Ei eilistä, ei huomista runokokoelmasta (Like 2005).

Lapsellesi

ainokaisellesi

hakisit varmaan kuun taivaalta

En

Sanoisin

otapa tikkaat ja yritä

Tuosta tunnistin itseni, ehkä myös oman äitini. Vaikka en hae kuuta taivaalta, takuulla olen pitämässä niitä tikapuita pystyssä. Ensi viikolla esikoinen aloittaa uusien tikapuiden kiipeämisen. Toivon, että hänellä säilyy uskallus tavoitella vaikka kuuta taivaalta - riippumatta siitä mitä tulevat luokkatoverit sanovat.

(Kuutamo on kesäkuun)