3.3.2011

Valohoitoa




Silmiin sattuu, mutta silti haluaisi katsoa suoraan valoon, tuijottaa aurinkoon. Silläkin uhalla, että tulee huomanneeksi pölypallot nurkissa, kädenjäljet ikkunoissa ja läikät pöydän laidoissa, vedän kaihtimet näkymättömiin ja verhot ikkunoiden edestä. Lapset haluaisivat terassille paljain varpain ja kaikki ulkovaatteet ovat kuulemani mukaan liian kuumia. Lumivallit räystäillä muuttavat hitaasti mutta lupaavin äänin muotoaan. Kevättä ilmassa ja jossain nähtiin kiuru.

Kevään ikävämpi puoli on kevätflunssa, jota meillä on vuorotellen podettu kohta kaksi viikkoa. Keskimmäinen aloitti eilen jo toisen kierroksensa korvatulehduksella ja minäkin liityin köhivään kuoroon. Toivon, että imetys riittää suojaamaan vauvaa tältä taudilta. Toivottavasti sinä ja rakkaasi ovat kevätflunssan välttäneet.

(Pitäisi varmastikin jo vaihtaa kuvausaihetta. Taidatte olla jo täynnä tulppaaneitani.)

2.3.2011

Lahjaneulepäivä




Tämä päivä on ehdottomasti ihanien neuleiden päivä. Ensin saapui yllätyspostia työkaverilta ja sitten saapui ystävä mukanaan lahja kummitytölleen. Paketeista paljastui neuletakki ja neuleliivi. Neulovat ystäväni olivat lahjoineen juuri oikeaan aikaan liikkeellä, koska itse neulomani takki ja liivi alkavat käydä vauvalle pieneksi. Kiitos Tiina ja kiitos Anu, olette taitavia ja tunnette selvästi tyylini! Minä voinkin siirtyä kesäneuleita suunnittelemaan...

These wonderful garments were both received today as presents from my knitting friends. Those ladies sure know what I like!

1.3.2011

Lintuja Meksikosta





Tarvitseeko kotiäiti kalenteria, varsinkaan kalenterikirjaa? Varmasti selviäisin keittiön seinäkalenterilla, mutta satun pitämään liikaa muistikirjoista. Pidän myös suuresti Geninne Zlatkisin taiteesta ja linnuista.  Lähituotetun kalenterin sijasta, kalenterini matkasi Meksikosta ja saapui viime viikolla neljän viikon odottelun jälkeen. Odottelu kannatti, koska kalenteri on  hurjan kaunis ja siinä on riittävästi  sivuja vapaille muistiinpanoille. Kalenteriini merkitsen tulevien tapahtumien lisäksi myös vauvan saavutuksia ja tärkeitä hetkiä, kuten hänen ensimmäisen hymynsä viime keskiviikkona, tai ensimmäiset ulkona nukutut päiväunet tältä päivältä. Maaliskuulle itseäni varten olen kalenteriin kirjannut:

Järjestä ja hinnoittele kirpputorille meneviä.
Tarkista siemenvarastot ja kylvä esikasvatettavia kasveja.
Tee ja lähetä kiitoskortit vauvaa muistaneille.
Ompele lisää sisävaippoja. 

I love notebooks and I love the art of Geninne Zlatkis. Last week I received my copy of her aviary calender. At this stay at home phase of my life there aren't too many things to write down and about, but I like to note the new skills and important dates of our baby girl, like her first smile last week or her first nap outside today.