25.5.2013

Pöytä, kimppu ja takaovi



Yhden pöydän järjestin. Siivosin pois muutaman viikon postit, pikkuneitien väritykset ja viralliset. Suurempaan siistimiseen ei nyt vielä rahkeet riitä. Toukokuussa on kodin osana epäjärjestykseen tyytyminen, koska se vähä aika, mitä töiltä ja unelta käyttöön jää, on oltava ulkona, etenkin jos aurinko paistaa ja se onneksi on paistanut. Toisaalta ei se nukkuva kotiväki myöskään ehdi pientä tai edes suurempaa epäjärjestystä huomata. Välillä jälkikasvun saaminen sisätiloihin edes lyhyeksi ruokahetkeksi on taistelun takana, heille kesäinen koti on lähinnä erinäisten ulos kannettavien tavaroiden varastointipaikka ja teltan puuttuessa myös siis nukkumapaikka.

Kissan ilmaantuminen talouteen on muuten aiheuttanut kukkakimppuongelman. Vähänkään myrkylliset kukat ja toisaalta rikkoutumiselta varjeltavat maljakot pitää nostella ylös hyllylle turvaan, jos itse poistuu paikalta. Nyt miettii aina kahdesti ennen kuin poimii kukkia maljakkoon ja samalla kaipaa maljakkokukkiaan. Toisen kissapedon karkaaminen on tehnyt terassin käytöstäkin oman taiteenlajinsa. Jotta jäljelle jäänyt kissa ei pääsisi livahtamaan omille teilleen, pitää ovet sulkea jäljessään pikavauhtia. Mikä kesäkoti se sellainen on, jossa takaovi ei voi olla auki koko ajan? No, eipä ainakaan tule hyttysiä sisälle, vaikka niitä runsaanlaisesti jo tarjolla olisi.

The life in May is totally outdoors. The best I can do indoors, is to clean one table and decorate it with flowers (until the cat comes and I need to put the flowers on a shelf).


3 kommenttia:

outi kirjoitti...

Karannut kissanne ei ole siis löytynyt? Meilläkin on ovet kiinni oleva kesäkoti. Parvekkeen ovi on aina auki, sieltä kissa ei enää karkaa. Kyllä siihen tottuu, älä huoli.:) Minulla on kissalle tarjolla aina heinää (kasvatan itse tai ostan kaupan yrttivalikoimista vehnänorasta), niin kukat saavat olla vähemmällä. Ehkä ikäkin auttaa. Leikattu 8-vuotias kolli jaksaa kiltisti odottaa, että emäntä otta ulkoiluhenkselit esille.

Merruli kirjoitti...

Outi: Juu, kissa katosi jäljettömiin. Karannut kissa oli vielä enemmän kukkakimppujen perään kuin tämä vanha herra (11-V). Taas tänään unohdin ostaa sitä kissanruohoa. Tämä tyyppi ei ole tottunut valjaisiin, mutta ei onneksi toistaiseksi kärky oven suullakaan ihan samaan tapaan kuin hatkat ottanut kaverinsa.

coco kirjoitti...


kaunis iltataivaalla! tehdä pieniä asioita
ja viettää tavallinen päivä on paras lahja voit
anna itsellesi silloin tällöin, ei ole sitä.

pieni lintu lähti tiesi eilen.
näet ..


















































































Google Translate for Business:Translator ToolkitWebsite TranslatorGlobal Market Finder









Turn off instant translationAbout Google TranslateMobilePrivacyHelpSend feedback