Täältä tilasin. Heikkouteni minullakin.

Lauantai on paljon

Nukuin pitkään. Nukuin, vaikka lastenhuone jammaili nokkahuilulla, ksylofonilla ja kanteleella, olisi sitä meteliksikin voinut nimittää. Keskipäivällä vedin pulkkaa ja työnsin vaunuja kun tintit sirkutti puissa ja matot roikkui auringossa. Isommat hiihtivät nuotiopaikalle, minä jauhotin keittiön. Iltapäivällä  kevään ensimmäiset terassikahvit ja vesi lauloi ränneissä, valoi uurteita jäähän ja minuun kevätuskoa. Illalla uuniin rusinaleipää rusinahapanjuuresta ja  yöllä aikuiset saunaan.

Late morning with lots of sleep, despite the kids making music in their room. Walking outdoors with a sled listening the birds. The first coffee outdoors with the dripping, melting snow. Raisin bread out of sour dough and late-night sauna. Quite a perfect Saturday, I must say.

Vähitellen

Yksi ikkuna, kasa, pöytä, silmukka ja kerros kerrallaan.

Posti-ilo

Tänään ilo odotti postilaatikossa, myöhemmin se kumotti taivaalla ja heijastui hangelta.

Kiitos, Rouva Pioni, että annat hyvän kiertää. Toivon, että se palaa monenkertaisena takaisin.

Today I received cheerful mail from Rouva Pioni. Some days the trip to the mail box makes all the difference.

Asennekasvatusta

Kun pää on kuin Hangon kaupunki sotilasparaatin aikaan, kumisee ja jyskyttää poskionteloissa. Näissä merkeissä on mennyt jo kohta pari viikkoa, joten neulomiset ja kotitaloustyöt ovat jääneet vähälle. Olen keskittynyt itseni asennekasvattamiseen tai ehkä ennemmin asenteideni ja tietojeni vahvistamiseen liittyen ilmastonmuutokseen ja kasvukysymyksiin. Tämän kirjapaketin jälkeen ei ole aivan varma pitäisikö vaipua epätoivoon ihmiskunnan menon edessä vai sittenkin vain sitkeämmin yrittää pitää itsensä ja ilmastovaikutuksensa kurissa.

Viime vuonna perheemme osallistui ilmastoperhe-projektiin ja sen aikana sai paljon käytännön tietoa siitä, miten arkiteoilla voi osaltaan olla vaikuttamassa hiilidioksidin määrään ilmakehässä. Projektin kuluessa ja hiilijalanjälkikartoituksen tuloksena oli motivoivaa huomata elävänsä jo nyt keskimääräistä suomalaista hiilisäästeliäämmin, mutta parannettavaa vielä löytyy, kuten jokaiselta meistä. Se että yksittäinen ihminen voi vaikuttaa lopulta verrattain vähän tai se että tekee ilmastokysymyksissä jo parhaansa ei ole syy jäädä masentuneena tai itsetyytyväisenä makaamaan niille sijoilleen. Jos me emme usko, että maailman menon voi vielä kääntää oikeille raiteille ja ilmastonmuutosta hillitä, ei sitä todellakaan silloin voi kukaan tehdä.

 Nämä kaikki kolme kirjaa voi mielestäni kiteyttää toteamukseen, että taloudellisella kasvulla on rajat maapallon kestävyydessä ja ainoa tie ulos ongelmasta on jatkuvan kasvun hylkääminen -ennen kuin on liian myöhäistä (oikeastaan nyt jo on). John Naish tarjoilee pohdintoja ja tutkimustietoa riittävyydestä ja riittämättömyyden harhasta. Jussi Laitiselta saa tieteellisen synteesin hiiliriippuvaisen maailmamme energiakysymyksistä ja Colin Beavan on esimerkki yhden perheen kokeilusta ympäristövaikutusten minimoinnissa. Minulle nämä kaikki yhdessä vahvistivat ajatusta siitä, että todellakin vähemmän on enemmän ja jo nyt elän yltäkylläisesti, jopa kestämättömästi. Tavoite ei ole kuluttaa vihreämmin, vaan yksinkertaisesti vähemmän.

I have been reading a lot the past two weeks, mainly because of the sinus trouble that doesn't invite one to knit or do housekeeping. I have been strengthening my views of climate change and the impossible nature of economical growth. Now I'm more than ever convinced that our goal is not a greener consumption, but all in all less consumption.