28.12.2012

Neulevuosi 2012, osa 2

Loppuvuosi on yleensä neuleille suotuisaa aikaa, mutta tänä vusonna yhtälailla bloggaaminen kuin neuletahtikin joutuivat työelämän tuomien rajoitusten uhreiksi. Silti yllättävän paljon ehti vuoden kuutena viimeisenä kuukautena lankojen kanssa tuohuta.




Heinäkuun neuleintoa vauhditti isotätiltä saatu kassillinen lankoja (huomaa koivunsiemenet kuvassa, niitä riitti aivan määrättömästi). Lankavaraston lisäosasta syntyi pienimmälle miami vice-väreissä tumput. Neuloin tumppuja takaterassilla istuen ja sinne terassilautojen väliin sujahti yksi neliskulmaisista puikoistani, siellä se puikko nyt odottaa, josko joskus olisi syytä terassilautojen irrottelemiseen. Ehdin vain todeta pitäväni kulmikkailla neulomisesta. Neuletakkiakin jatkoin heinäkuun olemattomissa helteissä.



Elokuulla alkoivat työt, mutta viimeisinä lomaviikkoina sain vihdoin valmiiksi yli vuoden satunnaisaherruksen jälkeen Stripe Study-huivini. Projektin valmistumista vauhditti Titityyn mysteeriklubiin ilmoittautuminen. Kovalla tohinalla aloitin Norosta konttineulehuivia, mutta alkuinnostuksen jälkeen projekti tyssäsi noin 25 cm kohdalle. Ei taida tulla konttineulehuivia tähän talouteen.


Syyskuu toi mukanaan syksyn värit ja mysteerineuleen aloituksen. Isotädin lankoja virkkailin afrikkalaisiksi kukkasiksi, mutta peitoksi ei niistä paloista tällä vauhdilla ole vielä pariin vuoteen. Aina välissä saatoin neuloa ikivanhoja keskeneräisiä, mutta mitään oleellista ei syyskuussa valmistunut.



 

Lokakuu ja pakkaskauden ensitahdit saivat puikot suihkimaan uudella innolla. Mysteerihuivi eli Varjo valmistui silloin kuin pitikin ja siitä tuli oitis ehdoton suosikki. Nuo Veera Välimäen suunnittelemat raitahuivit, Stripe Study ja Varjo ovat olleet vuorotellen kaulassani koko loppuvuoden ja ovat myös keränneet positiivista huomiota ei-neulojilta.
Samoin Veeran suunnittelema neuletakki, Downtown block, valmistui pakkasille, puolivalmiina se odotteli jokusen viikon blokkaamista ja nappeja, mutta kylmät saivat ylittämään viimeistelykynnyksen. Neuletakkiin olisin muuten supertyytyväinen, mutta Cascade Wool on nyppyyntynyt aivan käsittämätöntä vauhtia. Luulin valitsevani pomminvarman langan, mutta sellaista ei taida ollakkaan
Keväällä aloitettu poncho sai armon jäädä kauluriasteelle, kuopukselle aiottu on nyt keskimmäisen käytössä. Isoveli-lanka oli tuohon malliin liian jäykkää, joten lyhennetty versio mallista on sikälikin perusteltu.



Marraskuussa veivät työt päähuomion, mutta kädentaito-messuilta kotiutunutta lankaa piti heti jatkojalostaa lapasiksi. Holst garn- lapaset päätyivät ystävän joulupakettiin.
Koska kaikki omat villasukkani alkoivat olla enemmän rikki kuin ehjiä, piti syyslomalla sutaista helpot novitalaiset. Mutta tuo pitsisukkapari olikin sitten vuoden kamalin neuletaistelu. Helppo mallikerta vastusti niin, että jouduin työn purkamaan ainakin kymmenisen kertaa. Harvinaista kyllä, en suostunut luovuttamaan, vaan neuloin projektin hampaat irveessä virheineen kaikkineen loppuun.

Joulukuulle riitti muutakin puuhaa kuin neulomista. Joulupakettiin melkein ehtivät perussukat miehelle ja ohuet villasukat nuorimmaiselle. Nyt sitten yritän pitää harhailevan neulemieleni niissä lukuisissa joskus aloitetuissa projekteissa. Kirjoneulesukat jos saisi vielä itselleen valmiiksi, tammikuulle 2-vuotiaan synttärineuleen eli Veeran Gathering Stripes-puseron ja ystävälle aloitetun Lucy-pipon voisi sen jälkeen jo luvan kanssa laittaa alkuun aivan uusia projekteja.

Huh, olihan näitä lopulta aikalainen määrä. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. Mutta hei, tämänhän pitikin olla myös neuleblogi.

Neulevuosi 2012, osa 1

Päätin tarkastella tätä loppumaisillaan olevaa vuotta neuletöideni kautta. Luulenpa, että joka kuukausi olen aloittanut jonkun neuletyön ja nyt on aika kertoa mitä niille aloitetuille ja loppuun saatetuille nyt kuuluu.


Tammikuun neule oli Pickles-huppari ,koossa 9-12 kk. Tuo huppari on saanut kautta vuoden käyttökertoja tasaisesti. Vieläkin vaate venyy kohta kaksivuotiaan päälle, mutta selkä uhkaa käydä lyhyeksi ja hihoista on ylimääräinen mitta kadonnut. Keltainen Hempwol lanka on pysynyt priimana ja Novitan Puron ainoa ongelma on nyöhtä jota langasta vieläkin irtoaa. Tämä neule jää talteen muistolaatikkoon .

 
 
Helmikuu oli selvästikin neulekuu. Neuloin parin päivän alpakkapipon itselleni. Pipoon jäi yksi virhekerros, jonka muistan joka kerta kun pipon päähäni laitan, mutta silti pipo on mieleinen. 92-vuotialle mammalle neuloin raitasukat ja jos hyvin käy voisi ensi vuonna tehdä vaikka tossut 93-vuotiaalle. Novitan Hanko-langasta aloitin kesäkassin ja aloitinpa vielä itselleni kirjoneulesukatkin. Toinen sukista on vieläkin kesken, mutta vakaa aie on saada pari valmiiksi ennen ensi helmikuuta.


Maaliskuussa valmistui heti pieni vauvalakki, jota pari kuukautta venyttelin nuorimmaisen päähän, koska langat olivat suosikkejani. Hanko-langasta helmikuussa aloitettu kesäkassi pääsi käyttöön, vaikka kesästä ei vielä ollut tietoakaan. Laukku olisi kaivannut puuvillakangasta kantohihnojen tueksi. Muuten mieluinen kassi jäi painavuutensa vuoksi aika vähälle käytölle. No, nythän tuota Hanko-lankaa ei enää edes kaupoista löydä. Novitan langoista aloitin kirjavan ponchon ja puuvillasta kuopukselle kesätopin. Enemmän kuin neulomiseen keskityin maaliskuussa uuden langan hamstraamiseen.

Huhtikuu oli neulerintamalla suorastaan hiljaiseloa. Heräävä kevät ja puutarha taisivat ohjata huomion ulkoilmaan. Maaliskuussa aloitettu kesätoppi valmistui, mutta muuten onnistunut toppi oli mitaltaan niukka ja sadekesä ei antanut montaakaan mahdollisuutta sen käyttämiseen.


Toukukuu taisi olla ilmojen puolesta vuoden kesäisin. Kevään vihreys sai minut aloittamaan vain yhden neuleen, vihreän neuletakin.



Kesäkuussa ainoa neule, jota työstin oli neuletakkini, joka oli edistynyt jo puoleen väliin. Välillä ilmat sallivat jopa paljaat varpaat ja hiekkalaatikkoneulonnan.


27.12.2012

Tiivis(tetty) joulukuu





 
Joulu ja joulukuukin ovat pian ohi. Alkukuun haipakka ja kiire ovat vaihtuneet suloiseen lomatunnelmaan. Joulusiivouksesta on enää etäinen muisto havaittavissa, mutta suklaata, viiniä ja juustoa vielä riittää kuten niitä lomapäiviäkin, joista jokainen tulee ihan tarpeeseen. Pukki toi toiveiden mukaan neuleen käynnistyskaapeleita, vielä kun jostain löytäisi puhtia keskeneräisten selättämiseen. Vanha vuosi saa viipyä täällä vielä hetken.