8.5.2012

Selviytyjät ja silmälläpidettävät





Pihalla on jo monenlaista aluillaan. Vielä en ole varma selviytyikö salvia tästäkin talvesta, vanhus taitaa kaivata uusimista. Laventeli, lehtipersilja ja iisoppi sinnittelevät yrttipenkissä, jonka minttu aikoo vallata. No, minä ja lapio aiomme pitää mintun valtapyrkimykset aisoissa. Raparperi sai jo osansa lapiokoulutuksesta.

Sipulikukkia piilotin syksyllä multiin ja kiitettävästi niitä nousee esille. Narsissit ja jättilaukka alkavat vähitellen levittäytyä. Vappuna heittelin kukkapenkkiin toiveikkaana punapellavan ja unikon siemeniä. Jotain siellä jo pilkistää, mutta voivat yhtälailla olla rikkaruohon alkuja .

Huhtikuun toisella viikolla, kun puolet kasvimaata oli vielä lumen peitossa kylvimme keskimmäisen kanssa vuonankaalia, retiisiä ja pinaattia ihan vain kokeilumielessä. Toistaiseksi kokeilu vaikuttaa lupaavalta, koska kaikki ovat kauniisti idullaan. Mizuna on myös itänyt, mutta mizunapenkin löysi heti kevään ensimmäinen kirppakolonna. Minulla ja kirpoilla on ainainen kilpailu siitä, kuka ehtii syödä kaalikasvit ensin. Yleensä minä jään kakkoseksi, vahvasti siltä näyttää tänäkin vuonna. Että minä sitten vihaan kirppoja!!

Lots of beginnings, buds and survivors in the yard. The mint is trying to take over the vegetable patch, but I'll give it a hard time with the spade. The sage somewhat survived the winter, but the plant is so old that I might need to renew it. The bugs are really bugging me, because once again they have eaten the first sprouting leaves of mizuna. Perhaps I should try growing some in a pot at the porch.

5 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Kirpat ei taida olla juuri kenenkaan kamuja. Mulla kanssa nousee sauhu paasta pelkasta nimesta. Kovasti tekisi maata kuopsuttaa mutta joudun odottamaan uutta kotia mutta sinnekin tulee vaan ruukkuarmeija takapihalle. Mita lie keksin....en tieda viela.

Ina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
coco kirjoitti...

what is the plant on 4th photo? never seen it before..it must be northen european plant.
your tullip garden looks so so lovely. it is such a nice atmosphere you created by planting them around the tree. looking forward to see when they bloom.

Merruli kirjoitti...

Ina: Ruukkupuutarhasta saa vaikka kuinka upean, sen suurin haaste on mielestäni kastelu, muuten miltei kaikki on mahdollista!

coco:Oh, it is just Rhubarb, but it manages to look really exotic at this stage. A week or two and I'll have lots of sweet things with rhubarb.

coco kirjoitti...

rhubarb! yes, it does look so exotic and pretty color.
after seeing your photo with tree surrounded by tullip, i bought huge huge terracotta pot today. it almost as big as myself(^^). i am making mental note for what to plant in that special giant pot!