24.5.2011

Pitipiti




Päivissä rytmi, joka kuljettaa huomaamatta eteenpäin. Lapsi laskee kalenterista päiviä kesään, minä voisin pysähtyä kevääseen. Mutta en pysähdy. Suhaan sitä ja sitten vähän toista, mutta kaikki on kesken ja vähäsen rempallaan. Olen kuullut, että piripiri on mauste, minun elämäni mauste on pitipiti. Keskeneräisyyden sietäminen, sitä tässä taas opetellaan - varmasti eniten keskeneräisyyttä itsessäni. 

Ulkona on kauniisti keskeneräistä. Nuppuja ja kasvunalkuja riittää vielä. Vihreä on vielä heleää. Kasvimaalta saa jo ruohosipulia ja nokkosta. Puolet maasta uhkaa muuttua itsestään mansikkamaaksi. Raparperi muuttuu jättiläiseksi, välillä myös piirakaksi. Liian monta siementä odottaa vielä pussissa. Mutta jotain olen minäkin ehtinyt: tässä tuokokuussa olen  nähnyt kuinka silmu muuttuu lehdeksi ja nuppu kukaksi. Kuinka hymy muuttuu hörötykseksi ja könyäminen hallituksi kierähdykseksi.

3 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Viimeisessä lauseessa on jotenkin kaikki oleellinen.

Tuli sanailustasi mieleeni, että kun piri on huume, ehkä siis myös tuo "piti" on sellainen. Ajattelu, johon jäämme koukkuun silloin, kun keskeneräisyys tahtomattamme on vallitseva asiaintila.

Maria kirjoitti...

Hörötys on ihana sana♥

Merruli kirjoitti...

Ilona: Monesti varmaankin se pitipiti-lista ahdistaa enemmän, kuin sekainen koti tai keskeneräiset asiat. Korviketta tai huumetta tämä piti-ajattelu varmasti on.

Maria: Ja ihanan kuuloista!