Silmiin sattuu, mutta silti haluaisi katsoa suoraan valoon, tuijottaa aurinkoon. Silläkin uhalla, että tulee huomanneeksi pölypallot nurkissa, kädenjäljet ikkunoissa ja läikät pöydän laidoissa, vedän kaihtimet näkymättömiin ja verhot ikkunoiden edestä. Lapset haluaisivat terassille paljain varpain ja kaikki ulkovaatteet ovat kuulemani mukaan liian kuumia. Lumivallit räystäillä muuttavat hitaasti mutta lupaavin äänin muotoaan. Kevättä ilmassa ja jossain nähtiin kiuru.
Kevään ikävämpi puoli on kevätflunssa, jota meillä on vuorotellen podettu kohta kaksi viikkoa. Keskimmäinen aloitti eilen jo toisen kierroksensa korvatulehduksella ja minäkin liityin köhivään kuoroon. Toivon, että imetys riittää suojaamaan vauvaa tältä taudilta. Toivottavasti sinä ja rakkaasi ovat kevätflunssan välttäneet.
Kevään ikävämpi puoli on kevätflunssa, jota meillä on vuorotellen podettu kohta kaksi viikkoa. Keskimmäinen aloitti eilen jo toisen kierroksensa korvatulehduksella ja minäkin liityin köhivään kuoroon. Toivon, että imetys riittää suojaamaan vauvaa tältä taudilta. Toivottavasti sinä ja rakkaasi ovat kevätflunssan välttäneet.
(Pitäisi varmastikin jo vaihtaa kuvausaihetta. Taidatte olla jo täynnä tulppaaneitani.)
6 kommenttia:
Hus pois flunssat! Meillä sairastettiin nuo onneksi ennen reissua, jotta ei tarvinnut jättää sairaita lapsia isovanhempien hoitoon..
Ihania neuleita tuossa alla! Olet onnekas.
En kyllästy kukkiisi !Voi teitä parkoja siellä-tämä flunssakausi saisi jo mennä -onneksi räystäiden tippuminen antaa lupauksen pian lumen alta paljastuvasta maailmasta.On ihanaa kulkea hetki hetkeltä kohti lämmintä aikaa.
Parane pian ♥
Täällä kans flunssaa :(.Tulppaanit on ihania.Nyt olen hakenut aina uuden kimpun,kun entiset ovat lakastuneet.
Sama täällä - nautin auringosta vaikka se paljastaakin kaikkea hurjaa täällä kotona:) Mutta ei tuosta valosta voi olla nauttimatta,se tuntuu niin hyvältä pitkästä aikaa..
Tulppanit on kauniita,anna tulla vaan! Minäkin olen kuvannut niitä samoja kuihtuneita jo vaikka kuinka.
Koittakaahan pysyä terveinä!
Minä koputan puuta, on vielä vältytty flunssalta. Mutta aurinko on ihan mieletön voima, tuntuu, että on täynnä energiaa. Ja siivousvimma on tosiasia, kohta on pakko ottaa rätti käteen.
Merja:Kun vaan ymmärtäisivätkin nuo flunssat lähteä, mutta keskimmäisellä tämä roikkuu kovin sitkeästi. Jostain muuten arvasin, että suuntaatte Pietariin, en kyllä muista olitko maininnut matkakohteen nimeltä, kun itse kävin siellä oli paikan nimi vielä aivan toinen.
Maria:Toukokuussa nämä flunssat kait viimeistään helpottavat. Lisääntyvän lämmön huomaa jo, hiphei se on ihanaa. Minulla jo olo parempi, toivottavasti sinullakin.
Iiriskukka: Voi ja plääh, paranemisia siis teillekin! Sama tahti tulppaaneissa täällä. On muuten kimppujen kestävyydessä hurjia eroja. Toiset kimput kestää hyvin yli viikon, toiset uuvahtaa täysin kolmessa päivässä,vaikka käsittely olisi aivan sama.
Niina:Tämä kevätvalo on jotain niin ihmeellistä aina, hanki vielä lisää loistoa. Juu, taas tänään tuli postattua tulppaanikimppua eli ei ne sitten loppuneetkaan..
Kirjailijatar:Hyvä, että teillä on vältytty flunssalta, toivottavasti vielä loppukevätkin! Lisää aurinkoa, energiaa ja sopivasti siivousvimmaa sinne päin!
Lähetä kommentti