21.3.2012

Ohjeen vieressä on aina tilaa






Sitä olisi valmis vaikka retkelle. On uusi valmis kassi ja lämmintä ruisleipää. Hanko-kassi valmistui viimein, kun luovutin isojen avainrenkaiden etsimisen ja ostin puiset verhorenkaat. Hetken harkitsin metallirenkaita, joita roikkuu omissa verhotangoissa, mutta niistä olisi kassiin tullut huomattavasti lisäpainoa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon kassin sangat venyvät käytössä. Nyt ne ovat minulle juuri sopivat. Olisikohan tämä nyt tämän vuoden kesäkassi?

Herättelin hapanjuuren taas käyttöön. Ensimmäisen erän leipiä paistoin puolen yön aikaan, mutta toinen pellillinen kiikutettiin ulkovarastoon yöksi. Leivät kohosivat yön aikana kauniisti ja happamoituminenkin tuntui jatkuneen. Olin hapanjuuren kanssa uskaliaalla tuulella. Se oli unohtunut luvattoman pitkäksi aikaa jääkaappiin, mutta uskaltauduin käyttämään sitä. Kaadoin vain pinnalle kertyneen happaman liuoksen pois ja lisäsin jauhoja ja vettä. Ainakin juuri toimi niin hyvin, että en lisännyt taikinaan lainkaan hiivaa. Vatsan kommentit aiheeseen puuttuvat, mutta maku oli kohdillaan.

The Hanko-bag is ready and so is today's sour rye bread. I didn't find the big metal key rings that the pattern suggested for the bag, so I used wooden curtain hangers instead. The starter for the sour rye bread isn't very official version either, but it worked (I hope my stomach agrees).

11 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Hyvä idea nuo verhorenkaat ja kassista tuli kiva!

AnniKainen kirjoitti...

Onneksi täällä ei ole tuoksuefektiä, muutoin vois kuola valua. Mikään ei voita tuoreen leivän tuoksua. Nostan hattua kaikille leivän leipojille, siis sinulle myös :)

Paljonko tuohon kauniiseen kassiin meni lankaa? Hyvin toimii nuo puisetkin renkaat.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kassi ja puurenkaat ovat minusta tosi kivat!
Tein kerran kutomalla kassin ja ratkaisin sen sankojen (mahdollisen) venymisen niin että ompelin sisäpuolelle ompelukoneella samasta kankaasta kuin vuorit sellaisen "tukikankaan". Se toimii tietysti vain jos materiaali on sen verran ohutta että mahtuu paininjalan alle....

Violet

Iiriskukka kirjoitti...

On kyllä kaunis kassi!

Ina kirjoitti...

Kyllapa tuli veskasta kaunis! Kelpaisi mulle ainakin kesakassiksi. :D Ja oi nuo leivat. Taalla herahti vesi kielelle heti. Viimiset ruisleivat tuli syotya 2 viikkoa sitten. Nyt odotellaan isannan suomenreissua ja leipatuliaisia. :D

coco kirjoitti...

that rye bread looks like a delicious one to have with coffee. i love rye taste.
my hands has been taking time off from knitting but your knitted bag makes me want to restart some spring knitting again. thanks for the fresh inspiration.

Maria kirjoitti...

Voi miten kaunis kassi!

memmi kirjoitti...

Tosi hieno idea nuo puurenkaat, itse olen pähkäillyt samaongelman kanssa -sinä ratkaisit sen -kiitos!!

aleksandra kirjoitti...

On kyllä tosi kaunis tuo kassi ja herkullisen näköistä leipää :P

Jokke kirjoitti...

Hyvin kekattu renkaat kassiin.

Merruli kirjoitti...

Merja:Vaikuttaisi olevan ihan käyttökassi :o)

AnniKainen: Ruisleivän paistotuoksu on kieltämättä aika muikea. Kassi virkattiin pääosin kaksinkertaisella langalla, minulla meni viidennen kerän puolelle ohjeen neljän sijasta.

Violet: Sisko kyseli itselleen samanlaista, jos vaikka sen jaksaisin parannella vuorikankaalla ja sankojen kankaalla.

Iiriskukka:Kiitos!

Ina:Saako sieltä millaista ruisjauhoa, koska ei tuo hapanjuuren valmistaminen itse mikään vaikea juttu ole. Sen jälkeen leivät tulee ihan samalla vaivalla kuin sämpylät...

coco:It's actually very Finnish to have coffee with rye bread, I agree they go really well together.

Maria:Kiitos, Maria!

memmi: Hei mukavaa, jos ideasta oli apua!

aleksandra:Kiitos!

Jokke:Ravelryssa juuri huomasin, että joku oli laittanut kassiin metalliset verhorenkaat, nekin näytti hyvältä.